Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

1999-2000.
Nato.

N:o 2445b
Keskiviikko 2022-01-05
Edellinen
Seuraava
Kaikki
 

5.1.2022. 19:10. Google-haku: Nato
Kuvat aiheesta Nato - Näytä kaikki
Kuvahaun tulos haulle nato Kuvahaun tulos haulle natoKuvahaun tulos haulle nato



Nato

 

1999. Nato. Vuodenkierto.
Nettisanomat.com
Heinäkuu - Joulukuu.

29.07.1999.
Donner:
"valta on aina oikeassa, koska sillä on valta käsissään."

(Helsingin Sanomat 25.7.1999)

29.07.1999.

02.09.1999.
Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme?

kuva: pertti manninen
02.09.1999.

02.09.1999.
Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme?

kuva: pertti manninen 1957 helsinki

Yhden totuuden julistajat ovat takoneet päähämme, että pommittaminen ja tappaminen olivat ainoat keinot lopettaa tappaminen. Niinpä maailman poliisi USA:n johdolla ryhdyttiin tositoimiin: laittamaan Serbiaa ja Kosovoa järjestykseen väkivaltaisesti.

Tuho oli hirvittävä ja niinkuin aina siviiliväestö kärsii eniten niin itse sodassa kuin sen jälkeenkin.

Suomi oli innokkaimpien joukossa hyväksymään sotatoimet Iso-Britannian pääministeri Tony Blairin toimiessa eurooppalaisena ylipäällikkönä. Pieni maakaan ei enää luottanut YK:n mahdollisuuksiin vaan Euro-hurmassaan tunsi olevansa oikeassa leirissä oikeiden haukkojen joukossa.

Mukana olossa ovat vastuussa Suomen ulkopolitiikasta vastaavat presidentti Martti Ahtisaari, pääministeri Paavo Lipponen ja ulkoministeri Tarja Halonen sekä koko maan hallitus ja hallituksessa edustetut puolueet.

Ratkaisiko operaatio ongelman? Halusimmeko me rauhaa rakastavat ihmiset tällaista ratkaisua? Olemmeko jo vähemmistössä vai ovatko johtajamme sokaisseet meidät uskomaan yhtä ainoaa totuutta?

(Nettisanomat ma 31.8.99 pm)
Pertti Manninen

Lue myös:

Nato ei tee virhearvioita! lue!
Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyistä lue!
Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? lue!
02.09.1999.

02.09.1999.
Nato ei tee virhearvioita!


Yhtenä selityksenä tuhon suuruuteen on hoettu väitettä, että Nato arvioi väärin iskujensa tehon. Sotilasliitto, jolle annetaan lupa käyttää ja testata aseistustaan ei koskaan tee virhearviota.

Se tietenkin hykertelee saadessaan suorittaa tehtävää, jota varten se on perustettukin: tuhota, tuhota ja taas tuhota. Nimessä mainittu "puolustaminen" on tietenkin pelkkä bluffia, hienostelua niinkuin sekin entä sotaministerin nimi on aikojen saatossa muutettu puolustusministeriksi!

Serbian presidentti Slobovan Milosevitsin vastaisku: Kosovan tyhjentäminen ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä.

Kun sotatoimiin on ryhdytty, niin sotaa myös sitten kanssa käydään!


(Nettisanomat ma 31.8.99 pm)
Pertti Manninen

Kuvat Helsinki 57-sarjasta "Iso-Britannian laivastovierailu Helsinkiin syksyllä 1957". Kuvannut Pertti Manninen.
katso koko sarja!

02.09.1999.

 

02.09.1999.
Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyistä



Presidentti Mauno Koivistolla on tietenkin syytä huoleen: hän on itse henkilökohtaisesti päättänyt luvasta tappaa, tuhota ja pommittaa Irakia 10 vuotta sitten. Hän päätti Suomen kannasta YK:n turvallisuusneuvoston sotatoimiin ryhtymisestä, kun sitä häneltä USA:n presidentti "armollisesti" aneli. Oli varmaan hienoa olla oikeassa seurassa!

Nekin tuhot olivat hirmuisia, joista siviiliväestö vieläkin kärsii.

(Nettisanomat ma 31.8.99 pm) Pertti Manninen
02.09.1999.

02.09.1999.
Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi?

Sotaan osallistumisen hurman jälkeen Suomen päättäjät ja ylipäälliköt, vanhat äijät, ovat muuttamassa lakeja niin, että suomalaisia nuoria miehiä voitaisiin pakottaa suorasti tai epäsuorasti kaukaisille sotatantereille.


Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? (Nettisanomat ma 31.8.99 pm)
Pertti Manninen

Lue myös:
Ministeri Enestam ymmärtää ampujia

lue lisää!

02.09.1999.

02.09.1999.
Ministeri Enestam ymmärtää ampujia!


Tässä raadollisessa maailmassa ei ministeri Jan-Erik Enestamin eräs lausunto televisiossa herättänyt aikanaan kovinkaan suurta huomiota. Lausunnossaan hän ilmoitti ymmärtävänsä turkistarhaajaa, joka räiski haulikolla selkään pakenevia tihutyöntekijöitä.

Tiedotusvälineetkin keskittyivät itse tapahtumaan, eivätkä ministerin lausuntoon. Jossain ohimennen mainittiin, että haulikin voi tappaa pahaan paikkaan osuessaan.

Ministeri siis ymmärsi pikaisen kenttätuomion langettajaa!


kuva: pertti manninen 1957 helsinki

Uusissa puheissaan nykyinen puolustusministeri Enestam on innokkaimpia Suomen Natoon viejiä.

Vaalien alla kysyttäessä, onko hän puoltamassa Suomen Natoon liittymistä tämän vaalikauden, siis neljän lähivuoden aikana, hän ilmoitti silmät säihkyen, että Natoon mennään heti kun se on Suomen etujen mukaista!

Hänhän on itse päättämässä näistä Suomen eduista, eikä hän enää ikämiehenä joudu varmaankaan mihinkään taistelutehtäviin, esikuntiin hän tuntee olevansa sopiva.

(Nettisanomat ma 31.8.99 pm)
Pertti Manninen

Kuvat Helsinki 57-sarjasta "Iso-Britannian laivastovierailu Helsinkiin syksyllä 1957". Kuvannut Pertti Manninen.
katso koko sarja!

02.09.1999.

02.09.1999.
Maanjäristys - tuho, jota emme tahtoneet

Pommitukset, jotka saavat aikaan samanlaisen tuhon kuin nyt Turkin maanjäristyksessä, ovat aika irvokkaita. Ne on ihminen tahtonut ja niihin ihminen on luvan antanut ja ne on ihminen tehnyt.

Vaikka tiedämmekin mannerlaattojen liikkuvan ja järistysten aika ajoin tulevan olemme niiden sattuessa aina järkyttyneitä. Tahdomme auttaa tuhon uhreja ja ehkä myös hiukan tuntea surun ja kärsimyksen.

Olemme tietenkin tässä uutistulvassa aika voimattomia vastustamaan turtumista ja välinpitämättömyyttä. Onhan meillä omassakin elämässämme surua ja murhetta, kellä pienempää, kellä suurempaa. Tahtomaamme tai tahtomattomaamme.

(Nettisanomat ma 31.8.99 pm)
Pertti Manninen
02.09.1999.

09.09.1999.
Lordi Carringtonin arvio Naton pommituksista
"Mielestäni Naton pommitukset todella olivat edellytyksenä Kosovan albaanien karkotukselle. Juuri pommitukset antoivat aiheen etniselle puhdistukselle. Me toimeenpiteillämme pahensimme suuresti tilannetta. On yleensäkin erehdys tehdä interventiota sisällissotaan. Koko asioiden hoito Balkanilla on ollut alusta lähtien epäonnistunutta. Euroopan unioni on tehnyt katastrofaalisen typeriä ratkaisuja entisen Jugoslavian suhteen."
kuva: Pertti Manninen

Euroopan yhteisön Jugoslavia-valtuutettuna toimineen Lordi Carringtonin haastattelusta suomentanut Pekka Visuri 3.9.1999 vastatessaan Keskisuomalaisen 31.8.1999 julkaistuun pääkirjoitukseen. Lordi Carringtonin haastattelun pääkohdat internetissä BBC:n uutisissa 26.8 ja The Guardian-lehden arkistossa 27.8.1999.

nettisanomat.com 09.09.99. pm

Lue myös "Nato ei tee virhearvioita" Nettisanomat 1999/5 (ma 31.8.1999)

09.09.1999.

30.09.1999.
Aikamme ilmiöitä

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: Nato näytti mallia Venäjälle. Vain yksi ero: Natolla oli Serbiassa ultrauusimmat täsmäaseet ja Venäjällä on Tshetsheniassa patavanhat räiskepyssyt. Siviileihin osuminen on varmaakin varmempaa. Maailman Valuuttarahasto senkun lähettää lisää rahaa Venäjälle!

(Nettisanomat 29.09.1999 13:10 pm)

30.09.1999.

14.10.1999.

Halonen - pelinappula Ahtisaaren syrjäyttämisessä?

Presidenttiehdokas Tarja Halosen menestymisen voi ratkaista tapa, jolla hänet asetettiin ehdolle. Koetaanko hänet pelinappulana siinä pelissä, jossa Presidentti Martti Ahtisaari syrjäytettiin uudelleenvalinnan mahdollisuudesta. Ulkoministerinä hän on hoitanut isojen poikien puristuksesssa työnsä asiantuntevasti. Joitakin syntejä aikaisemmilta vuosilta on kyseenalaisten asevientien hyväksymisesssä, mutta toisaalta hän ilmaisi hienotunteisesti, mutta kuitenkin selvästi vastenmielisyytensä presidentti Ahtisaaren Indonesialaisille antamiin kunniamerkkeihin.

Nato-intoilijaksikaan häntä ei ole todettu.

Lue myös aikaisemmat kirjoitukset, joiden otsikot on koottu seuraavaan taulukkoon!
Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen syksyllä 1999 Jyväskylässä ja Helsingissä.
30.09.1999.

14.10.1999.

Uosukainen - maailman nopein ulkopolitiikan oppija?

Paavo Väyryseltäkin meni yksi vuosi ulkopolitiikkaa koskevan väitöskirjansa tekoon vaikka hän sai korvattua lähdeaineiston hankkimisen monivuotisen ulkoministeri-kokemuksensa perusteella.

Presidenttiehdokas Riitta Uosukainen aikoo pistää vielä paremmaksi. Hän kertoo Helsingin Sanomissa Aleksis Kiven päivänä sunnuntaina 10. lokakuuta 1999 olevansa nopea oppimaan uusia asioita: "Ei ole kummallista opiskella asiaa, johon aikoo. Ja minä olen vikkeläoppinen."


Päivän pannu

Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen syksyllä 1999 Jyväskylässä ja Helsingissä.
30.09.1999.

 

 

 

21.10.1999.
REHN KOMPASTUI NATOON HETI KÄTTELYSSÄ


Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn on jo vuosikausia rummuttanut Suomen Natoon liittymisen puolesta. Vaalikampanjansa alkupuolella hän on kiistänyt koskaan sanonnensa. että Suomen pitäisi liittyä Natoon, vaan hän on vaatinut pidettäväksi Nato-mahdollisuutta avoimena "samoin kuin nykyinen valtiojohtommekin". Lisäksi meidän pitäisi odottaa jotain Naton itsensä tekemää tutkimusta, miten Nato menestyi Kosovossa!

Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti löysi kuitenkin arkistoista Rehnin puheen, jonka Rehn piti Vattenfall-voimayhtiön symposiumissa Tukholmassa 6. helmikuuta 1997, siis 2 vuotta ja 8 kuukautta sitten: "Suomen tulisi välittömästi ryhtyä toimiin päästäkseen Naton jäseneksi."
...
"En ymmärrä Suomen epäröintiä. Emme me ehdi ensimmäiseen junaan, mutta meidän on jo nyt diplomaattiyhteyksien kautta varmistettava, että jäsenanomukseemme suhtaudutaan myöhemmin myönteisesti." Rehn toimi puheensa aikana YK:n ihmisoikeustarkkailijana.

Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn näyttää kompastuvan valheeseen kampanjansa alkumetreillä. Tämän pahempaa ei voi tapahtua monessa mielessä. Hän joutuu nyt koko kampanjansa ajan torjumaan Nato-innokkuutensa, ellei sitten vielä uskalla tunnustaa valehdelleeensa kampanjansa alkumetreillä..

Toisaalta on tietenkin hyväksi, että Nato-kysymys nousee näin näkyvästi esille, koska koko Suomen kansa joutuu ja saa pohtia mihin maatamme ollaan oikein viemässä. Avoimuus on myrkkyä maamme todellisille päättäjille, jotka eivät tule antamaan anteeksi Rehnin toilailuja.

(nettisanomat.com torstaina 21. lokakuuuta 1999)

Lue myös:
Nettisanomat 99/5 torstaina syyskuun 2. päivänä vuonna 1999
Soitellen sotahan: tuho jonka tahdoimme?
Nato ei tee virhearvioita!
Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyinen
Ministeri Enestam ymmärtää ampujia!

nettisanomat.com 1999/11 torstaina lokakuun 14. päivänä 1999
Rehn - hätiköivä päätöksentekijä?
Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn paniikissa ylinopeussekoilun jälkeen

Kuvat sarjasta:
Iso-Britannian laivastovierailu Helsinkiin syksyllä 1957

21.10.1999.

21.10.1999.
UOSUKAISEN SUU PELAA - ENTÄ JÄRKI?

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen on aikaisemmin päässyt helpolla höpötettyään sitä sun tätä. Esimerkiksi "Karjala takaisin ilman asukkaita".

Nyt kun hän on ehdolla Suomen tasavallan presidentiksi, on syytä seurata tarkemmin hänen puheitaan. Lähtiessään pois hänen valitsemisensa puolesta perustetun kansalaisliikkeen avajaistilaisuudesta jonkun toimittajan kysyessä hänen ja toisen presidenttiehdokkaan Elisabeth Rehnin kantojen eroavuutta Nato-asiassa hän vastasi sanatarkasti näin:
"En ole tutkinut hänen kantojaan. Olen huomannut, että hänen kantansa vähän vaihtelevat!"
(nettisanomat.com torstaina 21. lokakuuuta 1999)

Lue myös!

nettisanomat.com 1999/11 torstaina lokakuun 14. päivänä 1999 Uosukainen - maailman nopein ulkopolitiikan oppija? Presidenttiehdokas Riitta Uosukainen opiskelee Suomen ulkopolitiikan neljässä kuukaudessa

Uosukainen ulkopolitiikkaa oppimassa

Presidenttiehdokas Riitta Uosukainen oli kuuntelemassa kansainvälisen politiikan professori Raimo Väyrysen esitelmää, jonka tämä piti saatuaan Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön palkinnnon maanantaina 18. lokakuuta 1999 Helsingissä.

Joitakin kohtia Raimo Väyrysen puheesta: "... Jäsenyys Natossa vähentäisi ulko- ja turvallisuuspoliittista liikkumavaraa ja kasvattaisi puolustusmenoja tuomatta vastapainoksi olennaista turvallisuuslisää. Liikkumavaran kaventuminen tulisi näkyviin ainakin EU:ssa, jossa Suomi joutuisi mukautumaan sen keskeisten, Natoon kuuluvien jäsenmaiden kantoihin." ...

"Suomen tulisi ... vahvistaa näkyvästi kantansa, jonka mukaan YK on keskeinen toimija kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä." ...

"Ei voi välttää sitä vaikutelmaa, että Suomen virallinen ulkopolitiikka ei ole onnistunut kovin hyvin siirtymään vanhasta turvallisuusagendasta uuteen, jonka vuoksi Suomen vaikutus esimerkiksi Norjaan ja Kanadaan verrattuna on uusissa kysymyksissä ollut vähäistä." ...

"Käytännössäpyrkimys yhteisen eurooppalaisen kriisinhallintakyvyn luomiseen merkitseekin, ainakin lyhyellä aikavälillä, myös sitoutumattomille maille lisääntyvää yhteistyötä Naton kanssa"

(nettisanomat.com torstaina 21. lokakuuuta 1999)

Lue myös!
nettisanomat.com 1999/11 torstaina lokakuun 14. päivänä 1999 Uosukainen - maailman nopein ulkopolitiikan oppija? Presidenttiehdokas Riitta Uosukainen opiskelee Suomen ulkopolitiikan neljässä kuukaudessa
21.10.1999.

21.10.1999.TIEDOTUSVÄLINEILLE 16.10.1999 Vapaa julkaistavaksi heti

MIELENOSOITUS KOKOSI YHTEEN LINNAKE-EUROOPAN VASTUSTAJIA

Laaja joukko kansalaisaktiiveja osoitti tänään Tampereella mieltään solidaarisen Euroopan ja liikkumisvapauden puolesta Linnake-Eurooppaa vastaan. Mielenosoittajat arvostelevat Euroopan Unionin pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa sekä kansalaisiin kohdistuvan yhteiskunnallisen kontrollin lisäämistä.

Noin 800 osallistujaa keränneen mielenosoituksen järjestäjinä oli useita ruohonjuuritason kansalaisryhmiä niin Suomesta kuin muualta Euroopasta. Mielenosoitus oli osa Tampereella viikonloppuna järjestettävää kansainvälistä Vastahuippukokousta, jonka tarkoituksena on rakentaa eurooppalaista verkostoa eri kansalaisryhmien ja niissä toimivien ihmisten välille.

Vastahuippukokouksessa oli osanottajia ainakin 12 maasta, muun muassa solidaarisuus-, ihmisoikeus- ja maahanmuuttajien järjestöistä. Näyttävänä osana mielenosoitusta olivat teräsverkot, joilla haluttiin vertauskuvallisesti ilmentää Linnake-Euroopan mukanaan tuomaa ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien rajoittamista.

Osana Vastahuippukokousta toimivat myös www-sivut, joilta löytyy uutisia, kuvia ja muuta materiaalia toiminnasta ja sen taustoista. Tampereen Vastahuippukokouksen tueksi järjestettiin mielenilmauksia eri puolilla Eurooppaa perjantaina 15 lokakuuta, kansainvälisenä Linnake-Euroopan vastaisena toimintapäivänä.

Samaan aikaan kun pääomien liikkumista yli rajojen vapautetaan entisestään, asetetaan ihmisten liikkumiselle uusia esteitä. Tampereella viikonvaihteessa pidetyn EU:n huippukokouksen voi katsoa edustavan politiikkaa, jolla pyritään entistä enemmän estämään etenkin Unionin ulkopuolelta tulevien siirtolaisten ja pakolaisten saapumista EU-maihin. Laitonta pakolaisuutta rajoittavilla toimilla EU itse asiassa vaarantaa kaikkien pakolaisten oikeudet näiden hakiessa turvapaikkaa EU-maista.

Mielenosoitukseen osallistujat halusivat ilmaista, etteivät hyväksy karkotuksia, internointeja ja muita epäinhimillisiä ja syrjiviä toimenpiteitä, joita maahanmuuttajiin kohdistetaan. Mielenosoituksella haluttiin kiinnittää huomiota hyvinvoinnin oikeudenmukaisempaan jakamiseen maailmanlaajuisesti, nykyisen eriarvoisuutta kasvattavan politiikan sijasta. Samalla kyseenalaistettiin myös kasvavan poliisi- ja muun viranomaisvalvonnan oikeutus. Lisääntyvä yhteiskunnallinen kontrolli, joka suuntautuu muun muassa maahaanmuuttajiin ja kansalaisliikkeisiin, on ilmeinen uhka demokratialle.

Kansalaisryhmä vapaan ja solidaarisen Euroopan puolesta
21.10.1999.

21.10.1999.
YK


"Suomen tulisi
... vahvistaa näkyvästi kantansa, jonka mukaan YK on keskeinen toimija kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä."


Kansainvälisen politiikan professori Raimo Väyrynen maanantaina 18. lokakuuta 1999 UKK-palkinnon jakotilaisuudessa. (nettisanomat.com torstaina 21. lokakuuuta 1999)


YK:n PÄIVÄ 24.10 - RAUHANPÄIVÄ

Jyväskylä
RAUHANKULKUE
klo 13 Yliopiston päärakennuksen edestä. Ota mukaan julisteesi.
Järj. Kansalaistoimikunta

 

Jyväskylä KESKUSTELUTILAISUUS Kouluviraston juhlasalissa (Asemak. 6, Jyväskylä) klo 14.00
NATO, FIN, EU, WEU, EMU, ETYJ, YK - MISTÄ LÖYTYVÄT RAUHAN TAKEET?
Mukana: Kansanedustaja Mauri Pekkarinen Opetustoimenjohtaja Markku Suortamo, Majuri evp. Lars-Olof Fredriksson, Kaupunginvaltuutettu Tuulikki Väliniemi, Opiskelija Toni Puranen, Päätoimittaja Tapani Markkanen, Kirvesmies Valto Holopainen
Musiikkia: Outi Kallonen ja Ykä Mattila
Kahvitarjoilu.
Järj. K-S Rauhanpuolustajat

 



Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen kesällä ja syksyllä 1999 Jyväskylässä ja Helsingissä.


21.10.1999.

28.10.1999.
Presidenttiehdokas Hautala tiukkana: "Kosovo ei tee tyhjäksi presidentti Ahtisaaren aikaisempia virheitä"
Ilta-Sanomat tiistaina 26. lokakuuta 1999

"Kosovo on vakuuttava esimekki, mutta ei tee tyhjäksi virhearviointeja, joita minusta presidentti on tehnyt erityisesti Indonesian, mutta myös Kiinan suhteen."

"On aivan itsestään selvää, että presidentti Ahtisaarta pitää suorastaan ylistää Kosovo-operaatiosta ja rauhanneuvotteluista."

"Onhan se mahdollista, että hänenkin ajattelunsa ja toimintansa kehittyy. Sitä me ehkä emme niin paljon pääse enää näkemään tässä tehtävässä."

"Myös jälkikäteen on voitu todeta, että presidentti Ahtisaari uskoi liikaa Indonesian presidentin Suharton diktatuuriin. Pysyn kannassani, että oli virhearvio uskoa, että sellainen diktatuuri voisi säilyä hengissä."

"Melkein juuri niinä hetkinä, kun demokraattiset voimat yrittivät palauttaa demokratian ja murtaa Suharton valtaa, presidentti Ahtisaari ylisti Suhartoa ja Indonesian suurta tulevaisuutta tämän alaisuudessa. Tästä en ota mitään takaisin."

"On kaksi diktatuuria, jossa Suomen diplomaatit ovat erehtyneet ratkaisevalla tavalla: Indonesia ja entinen DDR."

"Presidenttien ei pitäisi niinkään tyytyä kuuntelemaan vain diplomaatteja vaan myös kansalaisjärjestöjä. niillä on usein parempi käsitys siitä, miten oloja parannetaan."

"Presidentillä voisi olla jotkut eettiset kriteerit siitä, minkälaista liiketoimintaa hän edistää tasavallan presidenttinä ulkomaan matkoillaan."

Ilta-Sanomat tiistaina 26. lokakuuta 1999
28.10.1999.

28.10.1999.
Ulkoministeri työssään: "Halonen pyysi Annanilta nopeaa apua pakolaisille" Helsingin Sanomat keskiviikkona 27. lokakuuta 1999

"Venäjä ei ole pyytänyt apua maan sisäisenä pitämäänsä asiaan.

Kansainvälinen yhteisö on reagoinut liian hitaasti Tshetshenian, Dagestanin ja Ingushetian pakolaisten hätään, ulkoministeri Tarja Halonen sanoi tiistaina Helsingissä.

Hän on siksi lähettänyt YK:n pääsihteerille Kofi Annanille kirjeen, jossa hän toivoo Annanin vauhdittavan pakolaisten avustamista.

Pakolaisten tilanne on Halosen mukaan huonontunut nopeasti sen jälkeen, kun taistelut puhkesivat syyskuussa.

Tuoreimpien tietojen mukaan 170 000 tshetsheeniä on paennut taisteluja Ingushetiaan. Ingushetiassa pelätään, että pakolaistulva saattaa kasvaa jopa 300 000:een, jos Venäjän sotilaallinen hyökkäys jatkuu, Halonen kirjoittaa suorasanaisessa kirjeessään pääsihteerille."
...

Helsingin Sanomat keskiviikkona 27. lokakuuta 1999

28.10.1999.

28.10.1999.
Tsetsenia: Äidit hakevat varusmiespoikiaan pois sodasta.

"Lomalle ei kukaan pääse, koska kukaan ei lomalta palaa"
Sotilaan äiti

"Meiltä viedään sotaan nuoria, kouluttamattomia poikia"
Sotilaan äiti

"Kaappasin hänet sieltä, ei ole lainmukaista sekään, että neljän kuukauden koulutuksen jälkeen pojat lähetetään rintamalle" Sotilaan äiti

Kysymys nuorelle sotilaalle: "Oletteko yhtä hyviä sotilaita kuin tsetseenit."

Vastaus: "Olipa kysymys! He ovat loppuunasti koulutettuja taistelijoita!"

Ajankohtainen kakkonen Ylen TV2 tiistaina 26.10.1999 YK:n rauhanviikolla.

 

Aikamme ilmiöitä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä:
Nato näytti mallia Venäjälle. Vain yksi ero: Natolla oli Serbiassa ultrauusimmat täsmäaseet ja Venäjällä on Tshetsheniassa patavanhat räiskepyssyt.
Siviileihin osuminen on varmaakin varmempaa. Maailman Valuuttarahasto senkun lähettää lisää rahaa Venäjälle!

Nettisanomat torstaina syyskuun 30. päivänä 1999

lue myös: Ulkoministeri työssään: Halonen pyysi Annanilta nopeaa apua pakolaisille.

28.10.1999.

11.11.1999.
Joustavaa diplomatiaa:

1) Pääministeri Paavo Lipponen: "Koska Norja ei ole EU:n jäsen, se ei voi olla päättämässä EU:n turvallisuuspolitiikasta."

2) Norjan pääministeri Kjell-Magne Bondevik: "Kaikkien Pohjoismaiden etu on, että löydämme yhteisen sävelen."

3) Pääministeri Paavo Lipponen: "Tarkoitin, että Norja ei voi olla kokouksessa päättämässä."
Tv1 ma 8.11.99.


Töksähdysisottelua aluksi.
Lipponen ei hyväksy Norjaa päättämään EU: turvallisuudesta.
Tv1 ma 8.11.99.

Tarkoittaako tämä sitä, että Natoa ei enää tarvita Euroopassa?

Järkeä välissä.
Norjan pääministeri Bondevik vastasi kuitenkin hiukan myöhemmin:
"Me pohjoismaalaiset olemme niin erilaisissa asemissa: 2 kuuluu Natoon ei EU:hun, "2 kuuluu EU:hun, mutta ei Natoon ja yksi kuuluu sekä Natoon, että EU:hun. Kaikkien maiden etu on, että löydämme yhteisen sävelen."

Lipponen pyörsi puheensa: Selittelyä lopuksi.

Joustavaa diplomatiaa.

Nettisanomat torstaina 11. marraskuuta 1999 pm
28.10.1999.

11.11.1999.
"Epäilyksen varjo"

Natoa vastustaa 73 %, kannattaa 16 % suomalaisista.

Tv1:ssä julkistettu tutkimus 5.11.1999
11.11.1999.

11.11.1999.
Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn hämäyksessä:
"Jonkun ulkopuolisen tulisi tehdä selvitys Natosta."

Poliittisesta päätöksestä!

Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn solmussa:
"Suomen pitää tehdä päätös Natoon liittymisestä ennen vuotta 2002!"
Radiouutiset 11.11.klo 12.00

Lue myös!

Rehn kompastui Natoon heti kättelyssä
Valheella on lyhyet jäljet
11.11.1999.

11.11.1999.

Kuvassa Max Jakobson ja Gustav Hägglund.

Helsingin Sanomat tiistaina 9. marraskuuta 1999.

Hägglund puolusti osallistumista kriisinhallintaan.
Toiminta Balkanilla on ennakoivaa puolustusta.


Ministeri Max Jakobson ja kenraali Gustav Hägglund osallistuivat 153. maanpuolustuskurssin avajaisiin. Puolustusvoimain komentaja kenraali Gustav Hägglund toivoo kansainvälistä kriisinhallintaa vieroksuvien oivaltavan, että Suomen etuja ajetaan myös toimimalla Balkanilla. Suomen edun mukaista on saada padottua kriisit ennen kuin ne pääsevät uhkaamaan meidän hyvinvointiamme, Hägglund sanoi maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina.

Etumme mukaista on myös vahvistaa käytäntöä, jossa kansainvälisen järjestyksen rikkojat pannaan kuriin ainakin omassa maanosassamme, hän totesi. "Osallistumalla kurinpalautukseen muiden mukana lisäämme myös edellytyksiä saada itse apua muilta, jos joudumme hätään."

"Suomen puolustusrakenne samankaltainen kuin Jugoslavian" Hägglund korosti kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden toteuttamisen ja niistä saatavien kokemusten merkitystä Suomen puolustuskyvylle.

"Operaatio ei pelkästään paranna siellä toimineiden joukkojemme koulutustasoa ja toimintakykyä, vaan kehittää myös omia valmiuksiamme toimia tehokkaasti osana kansainvälistä joukkoa. Samalla kehittyvät kansalliset järjestelymme ja yhteistoimintakyky sellaista tapausta varten, että tarvittaessa myös me voimme ottaa vastaan ulkomaista apua tilanteen niin vaatiessa."

Kosovon sodan kokemukset osoittivat Hägglundin mukaan maavoimapainotteisen alueellisen puolustuksen merkityksen. Suomen puolustuksen rakenne on paljolti samankaltainen kuin Jugoslavian, ja sota voidaan tulkita pikemminkin sen menestykseksi kuin joutsenlauluksi, Hägglund sanoi.

Helsingin Sanomat tiistaina 9. marraskuuta 1999.

Lue myös!

Rehn kompastui Natoon heti kättelyssä Valheella on lyhyet jäljet.

Toimitukselle lähetetty: MIELENOSOITUS KOKOSI YHTEEN LINNAKE-EUROOPAN VASTUSTAJIA.

Lordi Carringtonin arvio Naton pommituksista. torstaina syyskuun 9. päivänä vuonna 1999

Soitellen sotahan: tuho jonka tahdoimme?
Nato ei tee virhearvioita! Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyinen
Ministeri Enestam ymmärtää ampujia.
Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi?
torstaina syyskuun 2. päivänä vuonna 1999.

11.11.1999.

25.11.1999.
Nettisanomat 30.11.1999 pm

Presidentinvaalit

Ehdokkaiden luonteenpiirteitä kaivetaan esille.

Uosukainen vahvoilla.

Hirttäytyykö Aho ruotsinkieleen niinkuin Rehn Natoon?

Karjala - Nato - Pakkoruotsi selkiintymässä.

Kooomuksen presidenttiehdokas Riitta Uosukainen on vahvoilla, mitä luonteen lupsakkuuteen tulee. Tällä lupsakkuudellaan hän voi edetä pitkälle kunhan vain välttää pahimman kireyden näyttävät sitten kannatusluvut mitä tahansa.

Keskustan presidenttiehdokas Esko Aho sensijaan närkästyy siitä kun taas otetaan pakkoruotsi puheenaiheeksi. Hänen mielestään asia on jo käsitelty ja sillä selvä. Tämä kannanotto osoittaa Ahosta jääräpäisen ja sovittelemattoman luonteenpiirteen, joka varmasti tulee haittaamaan hänen kuningastietään.

Ruotsalaisten Elisabeth Rehn kompastui jo heti kampanjansa alkumetreillä Nato-innokkuuteensa ja siitä irtipyristeleminen osoitttaa surkuhupaisaa hädän hetkellä tapahtuvaa silmitöntä arviointikyvyn puutetta.

Lue lisää!

Kompastuuko Aho pankkisaliin?

Yhden totuuden julistus ei vakuuta. Pankinomistajien tuessa

Mauno Koivisto vai Esko Aho vai Ulf Sundqvist vai Pentti Kouri vai Jaakko Lassila vai vai vai ...

Presidenttiehdokas Elisabeth Rehn räväyttää : "Suomen pitää tehdä päätös Natoon liittymisestä ennen vuotta 2002!"

Presidenttimielipidekyselyt: jatkuva todellinen tilanne!

"Uosukainen suosituin ehdokas"?

Saiko Aho doping-piikin? Iljettävää journalismia.

Presidenttiehdokas Hautala tiukkana: Kosovo ei tee tyhjäksi presidentti Ahtisaaren aikaisempia virheitä.

Ulkoministeri työssään: Halonen pyysi Annanilta nopeaa apua pakolaisille.

Kysymys presidenttiehdokkaille: Pakkoruotsi - vähemmistön enemmistön terroria?

Rehn kompastui Natoon heti kättelyssä Valheella on lyhyet jäljet

Uosukaisen suu pelaa - entä järki? "En ole tutkinut hänen (Rehnin) kantojaan. Olen huomannut, että hänen kantansa vähän vaihtelevat!"

Ulkopolitiikkaa oppimassa Presidenttiehdokas Riitta Uosukainen oli kuuntelemassa kansainvälisen politiikan professori Raimo Väyrysen esitelmää.

"Heidi Hautalasta uudenaikainen valtionpäämies globaaliin maailmaan"

Ehdokasasettelu melkein valmis - mielipidetiedustelut lähestyvät todellisuutta. Yle kertoo oikein ja väärin - sattumanvaraisesti?

HS-Gallup vääristelee tuloksensa - tutkimuksen puoskarointia
...
...
25.11.1999.

25.11.1999.
Pohjoismainen kopterihankinta.
Onko yhteishankinta pelkkä bluffi?

Suomi ei joudu edes tutkimaan venäläishelikoptereiden sopivuutta tarpeisiinsa, koska joku toinen Pohjoismaa ei hyväksy niitä. Julkisuudessa ei ole kerrottu mikä maa on kysymyksessä, arvatenkin joku Nato-maa. Piiloutumalla jonkun toisen maan selän taakse on aika raukkamaista "diplomatiaa". Päästiinhän kertaheitolla eroon tästä kiusallisesta mahdollisuudesta.

Toinen juttu on mainostettu jonkinlainen paljousalennus. Tästähän ei koskaan saada mitään selvää, onko jotain alennusta myönnetty, miten sen voisi saada todellisuudessa selville? Myös tämä perustelu ontuu sen verran pahasti, että erilaisiin tarpeisiin hankittavien koptereiden "yhteishankinta" näyttää olevan pelkkä sumuverho, jota häikäilemättä kansalaisten päälle lasketaan.

Tuloksena lienee, että hankitaan monenlaisia helikoptereita, kukin maa omiin tarpeisiinsa parhaiten soveltuvan.

Nettisanomat tiistaina 30. marraskuuta 1999, Pertti Manninen.
25.11.1999.

09.12.1999.
Ahtisaari politikoi 1:
Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!


Ensimmäisen kerran Suomen historiassa virassa oleva presidentti ei kutsunut kaikkia asetettuja presidenttiehdokkaita Itsenäisyyspäivän juhliin joulukuun 6:ntena.

Hakalehdollakin on kannattajansa, jotka ovat laillisia Suomen kansalaisia. Vaikka Hakalehdon mielipiteet EU:sta ja muistakin asioista olisivat kuinka vastenmielisiä tahansa presidentti Martti Ahtisaarelle, niin hyvä tapa olisi edellyttänyt niiden sietämistä ja kutsua niiden edustaja juhliin.

Kertaheitolla Ahtisaari osoitti pikkusieluisuutensa ja sivistymättömyytensä ja ehkä myös oman tilannetajunsa puutteen, jos päätökseen ovat vaikuttaneet hänen neuvonantajansa.

Kaikki maakuntakierrokset ja kansalaisten tapaamiset ovat ehkä sittenkin olleet teatteria muka kansalaisten kuulemiseksi.

Miksi Ahtisaari politikoi Suomen itsenäisyyspäivänä? Nettisanomat.com 7. joulukuuta 1999 Pertti Manninen
09.12.1999.

30.12.1999. Presidenttiehdokkaiden ilotulitus:

 
Presidentti-
ehdokkaiden ilotulitus:
Sopivat raketit suoraan tulitusesitteistä.
Nettisanomat.com
Poiminut Pertti Manninen.

UOSUKAINEN

Karjala Takaisin Heti!

Denver TUKES 5162/310/98
Uudistetussa painoksessa entistäkin komeammat efektit. Ampuu yhteensä 25 suurta läpimitaltaan 20 m olevaa pamahtavaa ja aukeavaa punaista, sinistä ja vihreää kukkaispommia. Ilotulitus jo yksinäänkin.
hinta 85 mk.

REHN

Rynnäkkö-
kopteri


Cat Copter TUKES 5048/310/98
Kaksi jättiläiskopteria! Nousevat korkealle ampuvat kultasuihkua lentäessään. Näitä Lillan ostaisi lennostolle jos olisi vielä armeijan ylipäällikkönä.
hinta 20 mk

AHO

Siperian opetus

7 kunnon rakettia ja hinta alle viidenkympin!

7 raketin pakkaus, jossa sisältönä: 4 suurta rakettia, 3 keskikokoista rakettia. 49,-

HALONEN

Punabandiitti

Red Snowlake TUKES 2356/310/98

Monitoimisuihku ampuu aluksi hopean ja punaisen väristä titaniumcracling tulisuihkua. Lopuksi ampuu 15 m korkean näyttävän tulisyöksyn taivaalle.
hinta 25 mk.

HAKALEHTO

Äimän käki

Huippuluokan irtoraketti!

49,-

Muodostaa 80 m korkeudessa ison vihreän tähtiefektin!

Naapurit Äimäksi!

KUISMA

Stalinin urut 100

100 jupiterpatteri TUKES 2401/31/99

Jättistalin efektinä vihellyksen lisäksi crackling rätinä! Suurin vihellyskonsertti mitä on Danny-shown jälkeen nähty.

hinta 30 mk

UOSUKAINEN

Topin töpötin

Pelar Konia TUKES5048/310/98

Tulisuihku, joka sylkee karjalaista hekuman kuumaa tulta. Kaunis lystipuikko, jossa monta väriä ja rätinälopetus. Kesto 30 sek.

hinta 10 mk.

HAUTALA

Perhonen

6kpl/rasia

Pyörii maassa ja lähtee n. 20m korkeuteen kieppuen ja pyörien vinhasti. Perässä kipinähäntä! Naisten suosikki! Testaamistamme paras!

Katso hintaa 9,-

HALONEN

Punainen paroni

Punainen Paroni TUKES 5048/310/98

Suuri komeetta pyrstöineen kukkaisraketti. Punaisen pallokuvion sisällä hopeahilettä, halkaisiuja 70 m. Nousukorkeus 90 m.

hinta 55 mk

30.12.1999.

 

1999. Nato. Vuodenkierto.
Nettisanomat.com
Heinäkuu - Joulukuu.
2000. Nato. Vuodenkierto.
Tammikuu -

Nato

 

06.01.2000.
Viikon moka.
Jeltsin lähti, Ahtisaari unohti.


Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ei kommentoinut uudenvuodenpuheessaan sanallakaan Venäjän presidentti Boris Jeltsinin eroa. Puhe oli nauhoitettu aiemmin ja sitä ei voinut tänä kohta alkavan digitataalitelevision aikakautena uusia!


nettisanomat.com 10 tammikuuta 2000 pm.

Lue myös!
Soitellen sotahan: tuho jonka tahdoimme?

06.01.2000.

06.01.2000.
MTV3 ei nuku vaan politikoi!
Vapaat vaalitko? MTV3 repäisee yksityisenä yhtiönä sitten Yleäkin reippaammin.

Hakalehto
ja Kuisma ahdettiin samaan puoleentuntiin ja kun kysymytkin olivat perin juurin "henkilökohtaisia" (selvitystä siitä tuleeko ehdokas kenenkään kanssa toimeen), ei aikaa jäänyt juuri asioiden esilletuomiseen.

Täytyy ihailla Hakalehtoa ja Kuismaa siitä, että he säilyttivät malttinsa ja itseasiassa pesivät toimittajaklopit mennen tullen.

Oma lukunsa on sitten niinsanottu "suuri vaalikeskustelu", josta kolme ehdokasta puuttuu kokonaan.

Innokkain Nato-kannattaja Kuisma ja liittoutumista Suomen suurimpana uhkana pitävä Hakalehto eikä perinteistä ajattelua pöllyttävä Hautala saa tuoda esille ajatuksiaan!

MTV3:n suurin synti on vaalien viihteellistäminen ja mielipiteiden vastakohtaisuuksien häivyttäminen.
Hyvää journalismiako?

nettisanomat.com 10. tammikuuta 2000 pm.

   

13.01.2000.
UUSIMMAT GALLUPIT TORSTAINA 13.1.2000 KOLME PÄIVÄÄ ENNEN VAALEJA!

Esko Aho



"Suomen ei pidä liittoutua."


5

Tarja Halonen



"Liittyminen Natoon ei koskettaisi vain meitä."


8

Riitta Uosukainen



"Omien käsien sitominen ei ole viisasta."


3

Elisabeth Rehn



"Suomi-neidon ei pidä vikistä, vaan viedä."


4

Heidi Hautala



"EU:n palkka-armeija on mahdollinen."


2

Ilkka Hakalehto



"Puolueetto-
muus on etujemme mukaista."


7

Risto Kuisma



"Nato-jäsenyys on varautumista pahimpaan."


6
13.01.2000.
UUSIMMAT GALLUPIT TORSTAINA 13.1.2000 KOLME PÄIVÄÄ ENNEN VAALEJA!

Esko Aho
"Suomen ei pidä liittoutua."

Tarja Halonen
"Liittyminen Natoon ei koskettaisi vain meitä."

Riitta Uosukainen
"Omien käsien sitominen ei ole viisasta."

Elisabeth Rehn
"Suomi-neidon ei pidä vikistä, vaan viedä."

Heidi Hautala
"EU:n palkka-armeija on mahdollinen."

Ilkka Hakalehto
"Puolueettomuus on etujemme mukaista."

Risto Kuisma
"Nato-jäsenyys on varautumista pahimpaan."

13.01.2000.

Playtime
Ensimmäinen
kierros
16.1.2000

sunnuntaina 23.1TV2:ssa.
25.6

Pudottiko Hautala Uosukaisen
ja Rehnin?
(Uosukainen 12.9, Rehn 7.9, Hautala 3.3, Hakalehto 1.0, Kuisma 0.6)
40.0


Riittääkö Halosen
kaula?
34.4


Kestääkö Ahon pinna?
Kaikki äänioikeutetut, prosentit:
Ensimmäinen
kierros
16.1.2000
Yht.
Ei kantaa ei-äänestäneet
Muut Uosukainen, Rehn, Hautala, Hakalehto, Kuisma
Halonen
Aho
100 %
23.1
19.7
30.8
26.5

20.01.2000.


Jaksaako Hakalehto? Kestääkö Kuisma?


Jaksaako Hakalehto?
Ilkka Hakalehto oli ainoa toisinajattelija, hänen suhtautumisensa EU:hun ja sinne liittymiseen on leppymätön. Liittymisessä oiottiin Suomen perustuslakia poliittisin päätöksin ja aika näyttää, mikä oli hyödyllistä.

Nyt kun vastustajien määrä on valtaa pitävien mielestä vähäinen, Hakalehtokin saa mielipiteitään julkisuuteen. Jaksaako hän vielä olla mukana muistuttamassa siitä, miten yht'äkkiä valta voidaan "kaapata" kansalta.

Onko Suomen Natoon liittyminen seuraava askel?

Kestääkö Kuisma?
Täytyy ihailla Risto Kuisman sitkeyttä. Hän on pistänyt valtaapitäville kampoihin ja päässyt jopa eduskuntaan.

Sanomassahan on paljon hyvää ja se, että sen voi ja saa esittää vapaassa maassa on hienoa.

Voihan olla, että hänenkin suunsa tukitaan, jos valtaapitävät kokevat hänet vaaralliseksi. Toivottavasti Kuisma kestää!
20.01.2000.

 

20.01.2000.


Pudottiko Hautala Uosukaisen ja Rehnin?

Heidi Hautala oli niin edukseen presidenttiehdokkaiden keskusteluissa, että hän jätti selvästi Riitta Uosukaisen ja Elisabeth Rehnin taakseen.

Tämä saattoi ratkaista koko äänestyksen. Kansalaiset pakenivat Uosukaisen ja Rehnin ohi suoraan Haloseen ja Ahoon.

Uosukainen ei saanut missään vaiheessa niin paljon uskottavuutta, että se olisi tehonnut ja Rehnin ilmeiset ansiot humanistina ja ihmisoikeusaktivistina sivuutettiin aika häikäilemättömästi ja hän juuttui itse langettamaansa ansaan: Natoon.

Edellisten vaalien ilmiö ei toistunut, mutta eihän nyt Paavo Väyrynen ollutkaan ehdokkaana.

Ei tarvittu vääriä galluppeja eikä mitään ihmeellisiä ovensuu-kyselyjä ja niiden julistamista radiossa vaalitoimituksen ollessa vielä käynnissä niinkuin kuusi vuotta sitten.

Kaiken kaikkiaan Hautala osoitti millaista presidenttiä Suomi tarvitsisi: syvällistä humaania ajattelijaa!
20.01.2000.

20.01.2000.

Riittääkö Halosen kaula? Tarja Halonen sai niin pitkän kaulan, että sen umpeenkurominen on äärimmäisen vaikeaa.

Ellei mitään munauksia satu hänellä on todella hyvät mahdollisuudet tulla Suomen ensimmäiseksi naiseksi.


sunnuntaina 23.1.2000 TV2:ssa.


NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936
Nykyaika nyt!
Tule tekemään yhteisen tajun kokemusta!
20.01.2000.

20.01.2000.

Kestääkö Ahon pinna? Ratkaisiko Helsingin Sanomien Lahden MM-hihitolahjusten paljastamisen ajankohta Suomen presidentinvaalit.

Tämähän voidaan selvittää, jos tehdään riittävän hyvä gallup, jossa kysytään kuinka jupakka äänestyskäyttäytymiseen.

Todennäköisesti sellainen onkin jo tehty, vastaisen varalle, mutta tuloksia ei tietenkään julkisteta yleisölle.

Aho tarvitsee nyt aikamoista pinnaa kestääkseen loppuajan hermostumatta, sillä tietty kireys näkyy ihmisille yllättävän helposti.


Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen vuonna 1999 ja 2000 Laukaassa ja Jyväskylässä.
20.01.2000.

03.02.2000.
Pääkirjoituksia:
Viedäänkö meitä kuin pässiä narussa: Natoon vielä tällä presidenttikaudella?

Voitko luottaa siihen, että maailma ei muutu niin nopeasti, että Natoonkin pitää vielä liittyä?

Oliko Elisabeth Rehn sinisilmäisen rehellinen pitäessään yllä Nato-keskustelua?
...
...
nettisanomat.com torstaina 3. helmikuuta 2000 pm.
03.02.2000.

09.03.2000.

Liukas Lipponen

Perustuslaki ei ole minua varten!

Kaikkihan sen tiesivät, että Ahtisaari oli jo hoitamassa omia asioitaan Wihurin lentokoneessa ja jonkunhan se Itävalta-päätös piti tehdä!

Turha siitä minulle on käräjiä pitää.

Lue myös!

Pääministeri Paavo Lipponen: "Tarkoitin, että Norja ei voi olla kokouksessa päättämässä."

09.03.2000.

 

11.05.2000.
Mitä Chomsky todella sanoi?

Kätkeytyykö kolonialismi sotilaallisen humanismin valepukuun?

Lue myös:
Nato ei tee virhearvioita!

Pertti Manninen
nettisanomat.com
26.08.99

"...valtaosa länsimaisesta älymystöstä hurmioitui pommitusoperaatiosta ennennäkemättömällä tavalla."


"Tiedotusvälineet tekivät sen, mikä olisi kuulunut Naton kenraaleille.


Toisin sanoen ne jättivät tarkoituksella kertomatta, että Naton strategit kyllä tiesivät pommitusten kiihdyttävän

väkivaltaa Kosovossa ja että Nato pyrki kaikin keinoin estämään rauhanomaisen ratkaisun."
11.05.2000.

11.05.2000.
Tuija Parvikko Helsingin Sanomat 06.05.2000

Sotilaallista humanismia Noam Chomskyn mukaan

... " Noam Chomskyn kritiikin kärki kohdistuu Kosovon sodan tiedotusvälineissä aiheuttamiin ideologisiin vääristymiin: yleistä mielipidettä ohjattiin myönteiseksi Naton pommituksille."

"Kielitieteilijänä ja kielifilosofina hän on kiinnostunut ennen kaikkea siitä, kuinka tietty käsitys todellisuudesta tuotetaan."

"Todellisuus ei ole vain kiistattomasti tapahtuneiden tosiasioiden summa, vaan käsityksemme todellisuudesta perustuu pikemminkin siihen, mitä ja miten meille kerrotaan."

"Tästä näkökulmasta Chomsky tulkitsee Kosovon sodan tapahtumaksi, jonka ymmärtämisen kannalta tärkeämpää on se, mitä meille ei kerrottu."

"Kosovossa ei nimittäin sittenkään ollut kysymys vain öljystä ja maailman talousherruudesta vaan pikemminkin Yhdysvaltojen poliittisen herruuden varmistamisesta."

"Aikana, jolloin talous näyttää saaneen peruuttamattoman yliotteen politiikasta, tällainen tulkinta saattaa tuntua epäuskottavalta."

"Olemme oppineet ajattelemaan, että tosiasiassa Bill Clintonkin on vain monikansallisen talouden sätkyukko, jonka poliittinen pelivara on lopulta kovin kapea."

"Chomsky väittää kuitenkin aivan päinvastaista. Hän esittää, että Yhdysvaltojen kaltaisen supervallan maailmanhallintapyrkimys ei perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin etujen turvaamiseen maailmalla, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja vallasta itsestään."

"Chomskyn mukaan Kosovon sodan opetus numero yksi on häikäilemättömyys, jolla Yhdysvallat turvaa oman poliittisen valta-asemansa."

"Häikäilemättömyyden kulmakivi on poliittinen retoriikka, joka saa asiat näyttämään lähes päinvastaisilta kuin mitä tosiasiassa on tapahtumassa."

"Kosovon tapauksessa tämä silmänkääntöretoriikka toimi niin hyvin, että valtaosa länsimaisesta älymystöstä hurmioitui pommitusoperaatiosta ennennäkemättömällä tavalla."

"Tiedotusvälineet tekivät sen, mikä olisi kuulunut Naton kenraaleille. Toisin sanoen ne jättivät tarkoituksella kertomatta, että Naton strategit kyllä tiesivät pommitusten kiihdyttävän väkivaltaa Kosovossa ja että Nato pyrki kaikin keinoin estämään rauhanomaisen ratkaisun."

Tuija Parvikko Helsingin Sanomat 06.05.2000

Lue myös:

Nato ei tee virhearvioita! Pertti Manninen nettisanomat.com 26.08.99 Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyinen
Pertti Manninen nettisanomat.com 26.08.99 Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi?
Pertti Manninen nettisanomat.com 26.08.99 Ministeri Enestam ymmärtää ampujia
Pertti Manninen nettisanomat.com 26.08.99

11.05.2000.

11.05.2000.
Juhani Yli-Vakkuri Helsingin Sanomat 10.05.2000

Mitä Noam Chomsky todella sanoi ...

"Väärinymmärrykset alkavat heti jutun Chomskya käsittelevän osan alusta.
...

"Päin vastoin: Kyllä Chomskyn, samoin kuin muiden tervejärkisten ihmisten, mielestä todellisuus on kiistattomien tosiasioiden summa."

"Toisaalta ihmisten käsitykset todellisuudesta perustuvat tärkeältä osin siihen, mitä heille kerrotaan. Mitään ristiriitaa näiden ajatusten välillä ei ole. Chomsky allekirjoittaa molemmat."

"Parvikko esittää myös todella omalaatuisen tulkinnan Chomskyn käsityksestä Naton Kosovo-väliintulon syistä. Parvikon mukaan Chomsky "esittää, että Yhdysvaltojen maailmanhallintapyrkimys ei perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin etujen turvaamiseen maailmalla, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja vallasta itsestään"."

"Ei, vaan Chomsky väittää juuri sitä, mitä Parvikko kiistää hänen väittävän."

"Kirjasta löytyy tietääkseni täsmälleen yksi kohta, jonka voitaisi mitenkään ajatella tukevan Parvikon tulkintaa. Se on sivuilla 179-180, missä Chomsky toteaa, että pyrkimys hallita jonkun tietyn maan luonnonvaroja tai puolustaa jotain "tiettyjä liike-etuja" on ollut "vain harvoin ensisijaisena tekijänä" vaikuttamassa Yhdysvaltain sotilaalliseen väliintuloon kyseisessä maassa."

"Tämä on aivan totta, mutta miten ihmeessä siitä seuraa, että Chomskyn mukaan USA ei tähtäisi taloudellisen eliittinsä etujen turvaamiseen maailmalla?"

"Parvikko mainitsee Chomskyn tulkinnaksi - aivan oikein - sen, että tarve säilyttää Yhdysvaltain "uskottavuus" on ollut pääasiallinen motiivi väliintuloissa, myös Kosovon tapauksessa."

"Mutta ei uskottavuus ole mikään itseisarvo. Loppujen lopuksi poliittiset päättäjät ovat vastuussa jollekin muulle kuin itselleen."

"Ja Chomskyn mukaan he de facto eivät ole vastuussa kansalaisille vaan juuri taloudelliselle eliitille."

"Uskottavuus on tarpeellista hyvin yksinkertaisesta syystä. Chomsky toteaa USA:n takavuosina nähneen Kuuban, Vietnamin, Nicaraguan, jne. "mätinä omenina", jotka saattaisivat "pilata koko tynnyrin" (tässä hän lainaa Yhdysvaltain politiikantekijöiden omaa retoriikkaa). "

"Siis USA:n on todistettava uskottavuutensa tuhoamalla tällaiset maat, jotteivät muut ottaisi niistä mallia. Mutta mikä teki näistä maista "mätiä omenia"?"

"Vastausta voi etsiä esimerkiksi Chomskyn kirjasta Year 501, jossa hän selittää, että "mädillä omenilla" Yhdysvaltain päättäjät tarkoittivat maita, jotka pyrkivät jonkinlaiseen taloudelliseen itsenäisyyteen ja jotka eivät sallineet ylikansallisten yhtiöiden ryövätä itseään."

"Siksi muuten lisäsin tekstiin alaviitteen: "Termien alkuperästä, ks. Chomsky, Year 501, luvut 2 ja 3" (s. 180). "

Juhani Yli-Vakkuri Helsingin Sanomat 10.05.2000

11.05.2000.

 

31.08.2000.
Sotalaivoja ja sotakoneita Helsingissä 1957.

Kuvakertomus:
Iso-Britannian laivastovierailu Helsinkiin syksyllä 1957.





katso!

31.08.2000.

 




 






Nato nettisanomat.com 1999

Haku: Nato nettisanomat 1999
11.11.1999Uutisia, juttuja ja valokuvia. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. ... "Varjoja paratiisissa" POSTI "Varjoja" NATO ...
11.11.1999Puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund puolusti osallistumista kriisinhallintaan. "Varjoja paratiisissa". POSTI "Varjoja" NATO ...
2.9.1999sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Laajavuoren ... Nato ei tee virhearvioita! lue lisää! ... Nettisanoma lukijalta lue!
  • Nettisanomat 99/5 · torstaina syyskuun 2. päivänä vuonna 1999. Soitellen sotahan: tuho jonka tahdoimme? Nato ei tee virhearvioita!
11.11.1999ARSENAL "Epäilyksen varjo" KELA "Varjoja paratiisissa" POSTI "Varjoja" NATO. Poliisivaltio Suomi? "Seuraavana voisi olla vuorossa esim.
Pääministeri Alexander Stubb kannattaa Suomen Nato jäsenyyttä, koska se lisäisi Suomen ... nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm
Kotti: uutta maanantaisin, tarkkaile! Lordi Carringtonin arvio Naton pommituksista lue lisää! Yliopisto vs. Ammatti-korkeakoulu lue lisää! Viikon nettikysymys:.
Välähdys Kultarannasta. Kuvassa presidentti Sauli Niinistö toivottaa hyvää matkaa YK:n pääsihteeri Antonio Guterresille Moskovaan jalkapallon MM-otteluun ...
28.12.2015http://www.nettisanomat.com/2015/01/07/etusivu.html ... Pääministeri Alexander Stubb kannattaa Suomen Nato jäsenyyttä, koska se lisäisi ...

 

Sivu 2 noin 11 400 tuloksesta (0,44 sekuntia) 
11.11.1999Lipponen pyörsi puheensa: Selittelyä lopuksi. Joustavaa diplomatiaa. Nettisanomat torstaina 11. marraskuuta 1999 pm ...
9.4.2014http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914raha.htm. 1999. ... (2013 yli miljoona kävijää) liputtaa Suomen Natoon liittymisen puolesta.
2.9.2012(http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm) ... Suomesta piti saada Naton jäsen ja Yhdysvaltojen mahdollisimman ...
Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 ... Suomesta piti saada Naton jäsen ja Yhdysvaltojen mahdollisimman läheinen ystävä.
6.1.2020"Suomen presidentin ensimmäinen vierailu Naton päämajaan osui historialliseen ... Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm
13.1.2012Nettisanomat loppiaisena, torstaina tammikuun 6. päivänä 2000. Presidenttiehdokkaiden kannatus ja ilotulitus 31.12.1999. UOSUKAINEN Topin ...
31.8.2019Lue myös Nettisanomat 99/2: Zyskowicz: ”Kokoomuksen lähtökohtana on ollut ... If Nato troops leave Afghanistan, it may become easier for ...
5.4.2014Nato-gallup-humpuukia. ... nettisanomat.com tiistaina 12.10.1999 pm ... http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914raha.htm. 1999.
10.4.2014etusivu P2 - torstai10.04.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: ... Harkimo (Rantasila) 1999 – Mononen (Mononen) 2012 ja Kummola ...
12.1.2012Nettisanomat 99/7b maanantaina syyskuun 20. päivänä 1999 ... solmussa: "Suomen pitää tehdä päätös Natoon liittymisestä ennen vuotta 2002!"
Sivu 3 noin 11 400 tuloksesta (0,51 sekuntia) 
14.2.2020Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com ... Vallasta 1999, Mannerheimista 2012 ja Vanhasesta 2007.
12.2.2011Nettisanomat. Lauantai 2009-01-24. Pääkirjoitus-blogi. Natoon! Pääkirjoitus. ... Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
29.12.2020"Nato koolle hätäkokoukseen Lähi-idän tilanteen vuoksi – Isisin vastainen ... 06.01.2000 20 vuotta sitten Date: Wed, 29 Dec 1999 12:28:08
29.12.2020Kuva julkaistu nettisanomissa ajankohtaisena torstaina 09.10.2003 ... ilmoittautumassa Nato-joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina.
10.9.2009News World news Afghanistan The Afghan village devastated by Nato strike on ... http://www.nettisanomat.com/1999/10/07/n9910kettunen.htm
29.12.2020"Nato koolle hätäkokoukseen Lähi-idän tilanteen vuoksi – Isisin vastainen ... 06.01.2000 20 vuotta sitten Date: Wed, 29 Dec 1999 12:28:08
29.12.2020Sopivat raketit suoraan tulitusesitteistä ja prosentit suoraan Helsingin Sanomien gallupista (31.12.1999). Nettisanomat.com 03.01.2000.
29.12.2020Kaikkiin 1999 alkaen ... Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee ... http://www.nettisanomat.com/
29.12.2020Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - ... "Nato koolle hätäkokoukseen Lähi-idän tilanteen vuoksi – Isisin vastainen operaatio ...
Nato-yhteistyö · Pohjoismainen puolustusyhteistyö · Suomen ja Ruotsin välinen ... Tiedotteet 2002 · Tiedotteet 2001 · Tiedotteet 2000 · Tiedotteet 1999.
Sivu 4 noin 37 tuloksesta (0,40 sekuntia) 
Vuonna 1999 perustettu Suomen Atlantti-Seura tarjoaa ainoan transatlanttisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten kysymysten käsittelyyn painottuneen foorumin ...
The member states of NATO are: Albania, Belgium, Bulgaria, Canada, Croatia, ... In the order of joining NATO: ... 1999 – Czech Republic, Hungary, Poland.
Parasta lähijournalismia. Uutiset pitkin päivää sekä näköislehti luettavissasi ts.fi:ssä.
PDF
”EU / Nato -näkökulma siviili-sotilasyhteistoiminnan kehittämiseen”. Eversti Jarmo Pekkala, 1. Apulaissotilasedustaja,. Suomen erityisedustusto Natossa.
Tärkeimmät uutiset verkossa joka päivä, paperilla kolme kertaa viikossa. Maaseudun Tulevaisuus on maaseudun puolustaja ja Suomen toiseksi luetuin ...
Member, Centro Studi Matteo Maria Boiardo, Scandiano (Re) - Italy, 1999-2014. Description of research. Italian Philology; Textual Criticism (Italian) – Textual ...
25.5.2018Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1999 ja hän väitteli ... kansallisena edustajana NATO-esikunnassa, osastoesiupseerina ...
Palaute

Pyrimme näyttämään vain kaikkein osuvimmat hakutulokset, joten olemme poistaneet joitakin aikaisemmin jo näytettyjä tuloksia (37) vastaavia tuloksia.
Voit halutessasi tehdä haun uudelleen ja sisällyttää siihen myös poisjätetyt hakutulokset.

Haku: Nato nettisanomat 1999

Nato nettisanomat.com 1999

2022-01-05 19:56

 

 

 

 

 

5.1.2022. Presidentin ja pääministerin puheiden huomio.

5.1.2022. Google-haku: Niinistö Venäjä Nato:
IS Ilta-Sanomat: Näin Venäjällä reagoitiin Niinistön ja Marinin Nato-lausuntoihin: "Uhka Pietarille" ja "Pelkkää puhetta" - Ulkomaat. (2.1. 22:19)

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008514081.html
IS Ilta-Sanomat: Niinistön tiukka viesti Venäjälle nousi Financial Timesin pääuutisiin. (2.1. 17:31 | Päivitetty 2.1. 19:14)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008513867.html

yle YLE: Analyysi: Presidentti Sauli Niinistö ei halua joutua Nato-jäsenyyden kiiruhtajien keppihevoseksi. (4.1. 20:12 Päivitetty 4.1. 20:14)
https://yle.fi/uutiset/3-12258916

5.1.2022. Google-haku: Marin Venäjä Nato:
IS Ilta-Sanomat: Näin Venäjällä reagoitiin Niinistön ja Marinin Nato-lausuntoihin: "Uhka Pietarille" ja "Pelkkää puhetta" - Ulkomaat. (2.1. 22:19)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008514081.html
IS Ilta-Sanomat: Niinistön ja Marinin Nato-lausunnoille tuli tyrmäys Venäjän mediassa - "Suomi puukotti selkään ”Moskova sai puukon­iskun selkäänsä”. (4.1. 14:30)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008517089.html
IL Iltalehti: Näin Venäjällä reagoitiin Niinistön ja Marinin Nato-lausuntoihin – tutkija: sävy on sopimaton. (maanantai 03.01.2022 klo 1:16)
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/790de213-51ae-49aa-9eb2-b0306170163d


4.1.2022. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toistaa puheensa keskeiset osat.

"4.1.2022. Presidentin kynästä: Pari toistoa uudenvuodenpuheesta

Uudenvuodenpuheestani on nyt kovasti haettu merkityksiä ja tehty tulkintoja. Varmuuden vuoksi toistan puheeni keskeiset osat arvioinnin pohjaksi.

Sanoin: ”Suomen osalta tilanne on selvä. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on vakaa. Se on rakennettu kestämään vaikeitakin aikoja. Nopearytmisessä maailmassa on entistäkin tärkeämpää tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa.”

Siis tilanne selvä, vakaa ja rakennettu kestämään vaikeitakin aikoja. Kiiruhtamisen vastapainoa on maltti.

Toteamukseni Suomen valinnanmahdollisuuksista, joihin kuuluu myös mahdollisuus sotilaallisesti liittoutua ja hakea Nato-jäsenyyttä, on asiallisesti tismalleen sama, jonka lausuin jo joulukuun alussa. Tätä tärkeää mahdollisuutta ovat ohjelmissaan hallituksemme korostaneet. Yhtä tärkeää on, että Nato pitää avoimien ovien politiikasta kiinni.

Siis nyt selvä ja vakaa. Jos tilanne ja mielipiteeni muuttuu, niin ilmaisen senkin selkeästi."

https://www.presidentti.fi/presidentin-kynasta/presidentin-kynasta-pari-toistoa-uudenvuodenpuheesta/


5.1.2022. Ylen aamulähetyksessä (n. 8:30) Markku Ala-Sipilä vastaa toimittajan kysymykseen, kuinka tavatonta on, että presidentti palaa asiaan. Puheentunnistusohjelmalla. Lue!


Taustakuva: Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista.
http://www.nettisanomat.com/
2005/05/10/kuvasupernova.htm

5.1.2022. Presidentin ja pääministerin puheiden huomio.

5.1.2022. Google-haku: Niinistö Venäjä Nato:
IS Ilta-Sanomat: Näin Venäjällä reagoitiin Niinistön ja Marinin Nato-lausuntoihin: "Uhka Pietarille" ja "Pelkkää puhetta" - Ulkomaat. (2.1. 22:19)

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008514081.html
IS Ilta-Sanomat: Niinistön tiukka viesti Venäjälle nousi Financial Timesin pääuutisiin. (2.1. 17:31 | Päivitetty 2.1. 19:14)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008513867.html

yle YLE: Analyysi: Presidentti Sauli Niinistö ei halua joutua Nato-jäsenyyden kiiruhtajien keppihevoseksi. (4.1. 20:12 Päivitetty 4.1. 20:14)
https://yle.fi/uutiset/3-12258916

5.1.2022. Google-haku: Marin Venäjä Nato:
IS Ilta-Sanomat: Näin Venäjällä reagoitiin Niinistön ja Marinin Nato-lausuntoihin: "Uhka Pietarille" ja "Pelkkää puhetta" - Ulkomaat. (2.1. 22:19)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008514081.html
IS Ilta-Sanomat: Niinistön ja Marinin Nato-lausunnoille tuli tyrmäys Venäjän mediassa - "Suomi puukotti selkään ”Moskova sai puukon­iskun selkäänsä”. (4.1. 14:30)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008517089.html
IL Iltalehti: Näin Venäjällä reagoitiin Niinistön ja Marinin Nato-lausuntoihin – tutkija: sävy on sopimaton. (maanantai 03.01.2022 klo 1:16)
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/790de213-51ae-49aa-9eb2-b0306170163d


4.1.2022. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toistaa puheensa keskeiset osat.

"4.1.2022. Presidentin kynästä: Pari toistoa uudenvuodenpuheesta

Uudenvuodenpuheestani on nyt kovasti haettu merkityksiä ja tehty tulkintoja. Varmuuden vuoksi toistan puheeni keskeiset osat arvioinnin pohjaksi.

Sanoin: ”Suomen osalta tilanne on selvä. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on vakaa. Se on rakennettu kestämään vaikeitakin aikoja. Nopearytmisessä maailmassa on entistäkin tärkeämpää tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa.”

Siis tilanne selvä, vakaa ja rakennettu kestämään vaikeitakin aikoja. Kiiruhtamisen vastapainoa on maltti.

Toteamukseni Suomen valinnanmahdollisuuksista, joihin kuuluu myös mahdollisuus sotilaallisesti liittoutua ja hakea Nato-jäsenyyttä, on asiallisesti tismalleen sama, jonka lausuin jo joulukuun alussa. Tätä tärkeää mahdollisuutta ovat ohjelmissaan hallituksemme korostaneet. Yhtä tärkeää on, että Nato pitää avoimien ovien politiikasta kiinni.

Siis nyt selvä ja vakaa. Jos tilanne ja mielipiteeni muuttuu, niin ilmaisen senkin selkeästi."

https://www.presidentti.fi/presidentin-kynasta/presidentin-kynasta-pari-toistoa-uudenvuodenpuheesta/


5.1.2022. Ylen aamulähetyksessä (n. 8:30) Markku Ala-Sipilä vastaa toimittajan kysymykseen, kuinka tavatonta on, että presidentti palaa asiaan. Puheentunnistusohjelmalla. Lue!


Taustakuva: Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista.
http://www.nettisanomat.com/
2005/05/10/kuvasupernova.htm

 

 

 

 

Nettisanomat tiistaina 10. toukokuuta 2005.  Numero 356.  Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista.


Kuva. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Pertti Manninen.
Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat sodan loppua Moskovassa. Presidentti Vladimir Putin: "Sota tuli jokaiseen kotiin. - Meidän on puolustettava nykyistä maailmanjärjestystä, joka perustuu turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, uuteen keskinäisten suhteiden kulttuuriin, joka ei salli kylmien sotien eikä todellisten sotien toistuvan." Lähde: Keskisuomalainen 10.05.2005.

http://www.nettisanomat.com/
2005/05/10/kuvasupernova.htm











Vuodenkierto

Koronavuosi 2021.
Tammikuu - Helmikuu.

1.1.2021 Auld Lang Syne Kuvasarja
Koronavuosi 2021.
Maaliskuu - Huhtikuu.
05.03.2021. Marinin hallituksen koronastrategia. Lue!
Koronavuosi 2021.
Toukokuu - Kesäkuu.
Lue!

 

4.1.2022.


31.12.2021. ja 1.1.2022. "Jos tulee käsi kipeeksi, voit ottaa kipulääkettä. Oireet menee yleensä nopeesti ohi." Kuvasarja



29.12.2021. Nyt täytyy miettiä. Manne, Matti Pellonpää, Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982). Ajankohtainen ohje vieläkin. Kuva



Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, SDP vastaa
puheenjohtaja Sari Essayahin, KD kysymykseen soteaikataulun realistisuudesta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021. "Meidän pitää ymmärtää, että jos meillä olisi selkeästi ..." Kuvasarja



6.12.2021. Suomi voittaa aina. Kuva 2011
Ja Sotamaa leikkasi. Muisto 1944



Hallitus nyt maskissa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 2.12.2021. Kuvat


4.1.2022.



30.12.2021. Oravat kiitävät nopeasti yösalas lumisessa tammessa aatonaattona. Kuva



Rustasta ruokaa siivekkäille tiistaina 28.12.2021 klo 12.00. Linnunpähkinät Auringonkukansiemen Talipallot.
Kuva ja kuitti



Hallitus maskissa 2:ssa eri aitiossa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021 puhemiehen molemmin puolin. Kuvat



Keskusta kysyy ja keskusta vastaa. Maskillinen edustaja Katri Kulmuni, Kesk. kysyy ja maskillinen ministeri Mika Lintilä, Kesk. vastaa eduskunnan kyselytunnilla Ylen suorassa lähetyksestä torstaina 02.12.2021. Kuvat


Hallitus maskitta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 18.11.2021. pl. ministerit Kiuru ja Sarkkinen.
Kuvat

Pikakasinot


Topautoosat.fi

Renkaat.com


Parhaat vinkit laihduttamiseen - näitä et tiennyt!

Vaivaako unettomuus? Kokeile näitä vinkkejä.

Aloita uusi harrastus vuonna 2022 - edulliset harrastukset, jotka eivät polta reikää lompakkoon.

Säästä rahaa tehokkaasti vuonna 2022 - parhaat vinkit budjetin suunnitteluun.

Stressi voi haitata sekä kehon että mielen hyvinvointia - vähennä stressiä näillä vinkeillä.


Internetin maksutavat

Miten lohkoketju voi tehdä älykaupungeista vielä älykkäämpiä?

Kuinka välittömät siirrot onnistuvat

Uusimmat kasinot herättävät kiinnostusta

PayPal kasinot

Uusimpia kasinoja

Sijoittamisen viehätys ja vaarat


Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.
Dilemma
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com -


Jokaiselle etusivulle


Viikkosanomat

Sivustot


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -


Toimitus -

Kaikki etusivut -

22,21 ... vuotta sitten


Ensimmäinen lehti 22 vuotta sitten. Kuvat!


20 vuotta sitten



HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html

PayPal kasinot Kirjoja, jotka jokaisen online-pelejä pelaavan kannattaa lukea

Vuodenkierto

Koronavuosi 2021.
Tammikuu - Helmikuu.

1.1.2021 Auld Lang Syne Kuvasarja
Koronavuosi 2021.
Maaliskuu - Huhtikuu.
05.03.2021. Marinin hallituksen koronastrategia. Lue!
Koronavuosi 2021.
Toukokuu - Kesäkuu.
Lue!

 

20 vuotta sitten marraskuussa 2001.
20 vuotta sitten joulukuussa 2001.
20 vuotta sitten tammikuussa 2002:

Astrid Lindgren
1907-2002

Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta.

Kesällä 1984 Tukholmassa lasten elokuvien festivaaleilla esitettiin katkelmia juuri valmistumassa olevasta Ronja Ryövärintytttärestä. Mieleeni jäivät erityisesti peikkokohtaukset.

Ohjaaja Tage Danielsson kertoi ja Astrid Lindgren hyväksyi näkemänsä antaen ohjaajalle ystävällisesti täyden tukensa.

Tilaisuuden päättyessä yleisö taputti seisaalleen nousten kirjailijattarelle.

Pertti Manninen

 

 

 


 

 

4.1.2022. Presidentti ja pääministeri puheissaan Natosta.



1.1.2022. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö:

"Suomen osalta tilanne on mielestäni selvä. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on vakaa. Se on rakennettu kestämään vaikeitakin aikoja. Nopearytmisessä maailmassa on entistäkin arvokkaampaa tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa.

Kansallinen turvallisuus, itsemääräämisoikeus ja liikkumatila ovat pienille aivan yhtä arvokkaita kuin suurille. Niistä huolehtimalla puolustetaan samalla Suomen kansainvälistä asemaa.

Ja todettakoon taas kerran: Suomen liikkumatilaan ja valinnanmahdollisuuksiin kuuluu myös mahdollisuus liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä, jos niin itse päätämme. Naton asia on niin sanottu avoimien ovien politiikka, jonka jatkuminen on Suomelle toistuvasti julkisestikin vahvistettu."

https://www.presidentti.fi/puheet/tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-uudenvuodenpuhe-1-1-2022/


31.12.2021. Pääministeri Sanna Marin:

"Suomea ja suomalaisia arvostetaan kansainvälisesti. Meidät nähdään maailmalla suunnannäyttäjänä monessa. Suomalaisiin luotetaan. Asemamme ei ole koskaan aiemmin ollut näin vahva.

Keskeisin Suomen viitekehys on Euroopan unioni, johon kaikki Euroopan maat voivat pyrkiä jäseneksi. Olemme vahvistaneet kansallista turvallisuuttamme myös laaja-alaisella turvallisuus- ja puolustusyhteistyöllä ja tiivistämme yhteistyötä edelleen. Pidämme yllä myös mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä. Meidän on syytä vaalia tätä valinnanvapautta ja pitää se todellisena, sillä se koskee jokaisen maan oikeutta päättää omista turvallisuusratkaisuistaan. Se kuuluu eurooppalaisen turvallisuuden perustaan, joka kirjattiin ETYJ:n periaatteisiin. Osoitimme, että opimme menneisyydestä. Pidämme liikkumatilastamme vahvasti kiinni."

https://valtioneuvosto.fi/-//10616/paaministeri-sanna-marinin-uudenvuoden-tervehdys-31.12.2021


Taustakuva: "Suomi voittaa aina". Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2011/07/29/etusivu.htm

Vuodenkierto

Koronavuosi 2021.
Tammikuu - Helmikuu.

1.1.2021 Auld Lang Syne Kuvasarja
Koronavuosi 2021.
Maaliskuu - Huhtikuu.
05.03.2021. Marinin hallituksen koronastrategia. Lue!
Koronavuosi 2021.
Toukokuu - Kesäkuu.
...

 

31.12.2021 ja 1.1.2022. "Jos tulee käsi kipeeksi, voit ottaa kipulääkettä. Oireet menee yleensä nopeesti ohi." Kuvasarja



29.12.2021. Nyt täytyy miettiä. Manne, Matti Pellonpää, Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982). Ajankohtainen ohje vieläkin. Kuva



Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, SDP vastaa
puheenjohtaja Sari Essayahin, KD kysymykseen soteaikataulun realistisuudesta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021. "Meidän pitää ymmärtää, että jos meillä olisi selkeästi ..." Kuvasarja



6.12.2021. Suomi voittaa aina. Kuva 2011
Ja Sotamaa leikkasi. Muisto 1944



Hallitus nyt maskissa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 2.12.2021. Kuvat


Lasten oikeuksien päivä 20.11.2021. Lapsen oikeuksien julistus Lue!



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. Sivulta http://www.nettisanomat.com/
2009/05/08/etusivu.htm
.


Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021. Lue!


30.12.2021. Oravat kiitävät nopeasti yösalas lumisessa tammessa aatonaattona. Kuva



Rustasta ruokaa siivekkäille tiistaina 28.12.2021 klo 12.00. Linnunpähkinät Auringonkukansiemen Talipallot.
Kuva ja kuitti



Hallitus maskissa 2:ssa eri aitiossa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021 puhemiehen molemmin puolin. Kuvat



Keskusta kysyy ja keskusta vastaa. Maskillinen edustaja Katri Kulmuni, Kesk. kysyy ja maskillinen ministeri Mika Lintilä, Kesk. vastaa eduskunnan kyselytunnilla Ylen suorassa lähetyksestä torstaina 02.12.2021. Kuvat


Hallitus maskitta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 18.11.2021. pl. ministerit Kiuru ja Sarkkinen.
Kuvat


Pääministeri Sanna Marin ja VHK huhtikuussa 2020 ja marraskuussa 2021. Lue!


Asunnotto-muudesta 2005 ja 2021. Lue!



HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html

 

1.1.2022. "Jos tulee käsi kipeeksi, voit ottaa kipulääkettä.
Oireet menee yleensä nopeesti ohi.
Hyvä. - Kiitos se oli nopee. Sitten vielä seurantaan noin 10 minuutiksi . Sitten voit jatkaa päivän touhua."


Ylen Hämeen alueen uutisissa toimittaja jonotti puolitoistatuntia koronarokotukseen keskiviikkona 29.12.2021. Kuvat seuraavan päivän uusinnasta klo. 11:16. Pertti Manninen.

31.12.2021. "Jos tulee käsi kipeeksi, voit ottaa kipulääkettä. Oireet menee yleensä nopeesti ohi." Kuvasarja



29.12.2021. Nyt täytyy miettiä. Manne, Matti Pellonpää, Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982). Ajankohtainen ohje vieläkin. Kuva



Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, SDP vastaa
puheenjohtaja Sari Essayahin, KD kysymykseen soteaikataulun realistisuudesta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021. "Meidän pitää ymmärtää, että jos meillä olisi selkeästi ..." Kuvasarja



6.12.2021. Suomi voittaa aina. Kuva 2011
Ja Sotamaa leikkasi. Muisto 1944



Hallitus nyt maskissa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 2.12.2021. Kuvat


Lasten oikeuksien päivä 20.11.2021. Lapsen oikeuksien julistus Lue!



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. Sivulta http://www.nettisanomat.com/
2009/05/08/etusivu.htm
.


Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021. Lue!


30.12.2021. Oravat kiitävät nopeasti yösalas lumisessa tammessa aatonaattona. Kuva



Rustasta ruokaa siivekkäille tiistaina 28.12.2021 klo 12.00. Linnunpähkinät Auringonkukansiemen Talipallot.
Kuva ja kuitti



Hallitus maskissa 2:ssa eri aitiossa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021 puhemiehen molemmin puolin. Kuvat



Keskusta kysyy ja keskusta vastaa. Maskillinen edustaja Katri Kulmuni, Kesk. kysyy ja maskillinen ministeri Mika Lintilä, Kesk. vastaa eduskunnan kyselytunnilla Ylen suorassa lähetyksestä torstaina 02.12.2021. Kuvat


Hallitus maskitta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 18.11.2021. pl. ministerit Kiuru ja Sarkkinen.
Kuvat


Pääministeri Sanna Marin ja VHK huhtikuussa 2020 ja marraskuussa 2021. Lue!


Asunnotto-muudesta 2005 ja 2021. Lue!



HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html

Oravat kisailevat lumisessa tammessa aatonaattona 30.12.
Lumisessa tammessa oravat kiitävät ylösalas niin nopeasti, että tähän kuvaan vain toinen ikuistui. Torstaina 30.12.2021 09:20. Kirkkonummi. Björkdal. Kuva: Pertti Manninen.

Nyt täytyy miettiä. 29.12.2021.
Manne, Matti Pellonpää, mietteliäänä Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982). Tämä ohje ei menetä ajankohtaisuuttaan ja sopii kaikille säädyille vielä tänäänkin. Kuva Ylen lähetyksesta keskiviikkona 29.12.2021 12:37. Pertti Manninen.
"Nyt täytyy miettiä."

Rustasta ruokaa siivekkäille tiistaina 28.12.2021 klo 12.00.Linnunpähkinät 2,9 kg 7.99, Auringonkukansiemen 10 kg 2kpl á 7.99 15.98, Talipallot 30x90 g 4.99. Muutakin: Aluslakana Lena 150x250 cm 7.49, Leivänpaahdin 2 viipaleet 4.99, Suklaa Toblerone 380 g 2.99, Paksut sukat Thermo 2 pack 4.99, Ostoskassi 2 kpl á 1.00 2.00, Yhteensä 10 kpl 51,42. Rusta Kirkkonummi Makasiinitie 1, Kirkkonummi 2021-12-28 12:00. Kuva: Pertti Manninen.

 

 


"Sunnuntaina 26. joulukuuta 2004, tapaninpäivänä, kello 08.55 Suomen aikaa avasin television ..." Tsunami


Oi niitä aikoja ... 24.12.2005, 16 vuotta sitten.
"Kaupunkikuusi Jalavatiellä jouluaattona".24.12.2005 klo 13.12. Pertti Manninen. Helsinki. Linja 10.  Kuva


20 vuotta sitten 20.12.2001

George Harrison
Something


Sorvola
Kaupunkilaispoika hiihtolomalla 1957 Sorvolan talossa. Lieto, Yliskulma. Kuvat: Pertti Manninen.





Matti ja hevonen.
Vennu, Matti ja hevonen. 11 kuvaa

Joulukuussa 2001, 2004 ja 2005


Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.
Dilemma
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com -


Jokaiselle etusivulle


Viikkosanomat

Sivustot


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -


Toimitus -

Kaikki etusivut -

Ensimmäinen lehti 22 vuotta sitten. Kuvat!


20 vuotta sitten



Koronavuosi 2021. Vuodenkierto.
Tammikuu - Helmikuu.

1.1. Auld Lang Syne

Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.
1.1.

2.1.2021. Lauantai."Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen 28.7.2011.

Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2020. Lue! Tasavallanpresidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2021. Lue!
Iltalehden lukijoiden kommenttipätkä aiheeseen presidentti vs hallitus presidentin puheessa. Lue!
2.1.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN
.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA
4.1.

2021. TAMMIKUU. Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintuperspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku.2018. Kuvat: Brutaali vanhan kirjastorakennuksen peittäminen ja ikkunoiden hävittäminen kuparilevyillä arkkitehtoonisen monumentaalisuuden saavuttamiseksi ...
... keskiaikaista kivikirkkoa ja sankarihautoja häpäisten.
Kuvat: Pertti Manninen tiistaina 13.11.2018 14:48- 15:33. Lue! 13.1.

2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö, Trumppikin.
Sauli Niinistö ja Joe Biden Münchenin turvallisuus-
konferenssissa helmikuussa 2018.
Niinistö sanoi Twitterissä, että Suomi odottaa yhteistyötä Bidenin hallinnon kanssa globaalien ongelmien ratkaisemiseksi, trans-atlanttista yhteistyötä vahvistaen. Lue! - 21.1.

2021. TAMMIKUU. EU-elvytyspaketin mahalasku. Lue!


Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten.Kuva: Annu Passoja/Yle. Lue! - 22.1.

Tammikuu 2021. Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!

Tapahtuma-aika: 2001Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!
26,1,
Tammikuun 27. päivänä 2021.
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!



"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää ... Lue!
- 27.1.

Helmikuun 5. päivänä 2021.
"... mursi kauheasti suomeksi, oli iloinen ja reipas, ja otti ryypyn kun tarjottiin. Sekä omituisen alkuperäisen, muista eroavan ulkomuotonsa takia, johon kuitenkin pian tottui, että kelpoisuutensa ja tarmonsa kuin myöskin perin rehellisen ja hyvän käytöksensä takia suosittelivat häntä vanhemmat nuoremmilleen ja kaikki häntä kunnioittivat."
Ylen aamulähetyksessä haastatellaan Runebergin pojanpojan pojan pojanpoikaa. Lue! - 5.2.

Helmikuun 6. päivänä 2021.

Arkisto 2012.
"Miksi olette niin hienoina tänään?
- Nyt on saamelaisten syntymäpäivä."

http://www.nettisanomat.com/
2012/02/11/etusivu.htm

Helmikuun 6. päivänä 2021.
Saamelaisten kansallispäivänä. LUE! - 6.2.

2021. Helmikuun 11. Argumentoinnin oppitunti. Soten lainmukaisuus taas ...
"Murtuma on erittäin pirtaleinen." Kuvannut A.S. Keski-Suomen keskussairaalassa syyskuussa 2000. Sivulle 7.9.2000.

Esimerkkinä HS:ssä julkaistu artikkeli: Soten lainmukaisuus taas arvioitavana.
Viikkosanomat, Helmikuu 11, 2021.
Niin Aalto-yliopiston yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäki kuin HS:n toimittaja Teija Sutinen ansaitsevat ehdokkuuden vuoden parhaan argumentoinnin palkinnolle ... Lue! - 11.2.

2021. Helmikuun 12.
Kemin bulktehdas on alan suurin investointi Suomeen. Helkingin Sanomat perjantaina 12.2. 2021.
Muualla: - Kemin biotehdas
- rakentaa uuden biotuotetehtaan
- rakentaa biotuotetehtaan
- teki jätti-investoinnin
- rakentaa biotuotetehtaan
- rakentaa sellutehtaan,
- nousee ”biotuotetehdas”.
"Bulktehtaasta biotehtaan ja biotuotetehtaan ja sellutehtaan kautta takaisin bulktehtaaseen." Lue! - 12.2.

2021. Helmikuun 14.
Hyvää ystävänpäivää!



Pallot väistivät täysosuman - tässä oikea lottorivi.
Pahamaineisen Guantanamon vankileirin loppulähestyy - Bidenin hallinto haluaa sulkea liki 20 vuotta toiminen leirin. is.fi ja demokraatti.fi sunnuntaina 14.2.2021 5.57 ja 6.45. 14.2.

2021. Helmikuun 15. Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä.

Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkyläntie. Sunnuntaina 14.2.2021 10:27. Kuva: Pertti Manninen. 15.2.

2021. Helmikuun 20.

ELINA PEKKARINEN lapsiasiavaltuutettu
MITEN SUOJELEMME NUORIA?

Ylen A-studio keskiviikkona 17.2.2021 klo 21. Toimittajana Annika Damström.
Ohjelman esittely: "Oikeudenkäynti niin kutsutussa Koskelan tapauksessa alkoi. Miten lasten ja nuorten pahoinvointiin voitaisiin puuttua paremmin? Vieraana lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen."
Lue! - 20.2.

2021. Helmikuun 21. Pääkirjoitus.
On edesvastuutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni.
Julkisuudessa on esitetty argumentteja puolesta ja vastaan. Painavin peruste vaalien ajankohdan siirtämiseksi myöhemmäksi on tietenkin se, että rokotuskattavuus on vaalien tienoilla nyt keväällä vielä hyvin pieni.
Jostain syystä KAIKKI puolueet ovat innolla kuitenkin vaaleja järjestämässä koronan ollessa vielä voimissaan ja vielä kerran: rokotekattavuuden ollessa hyvin alhainen.
Alhainen on näiden politrukkien maailmankatsomus, kun he viittaavat kintaalla varoittajille ja jopa halveksivat heitä ja nauravat heille ... Lue! - 21.2.

2021. Helmikuun 27.

Pääministeri Sanna Marin ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnassa huhtikuussa 2020 ilman maskeja. Lue!

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta.

Helmikuu 27, 2021
Nyt edelleen kiistellään rajatarkastuksista ja siitä kuinka paljon korona leviää kouluissa ja onko opetus pidettävä etänä vai ei.
Jo vuosi sitten Viikkosamomissa oli kirjoitus, joka on nyt syytä julkaista uudelleen:

LAINAUS
2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa.
Vauhtia valmiuslain käsittelyyn. Tuntuu ihmeelliseltä, ettei hätätilanteessa Suomessa voi säätää sellaista valmiuslakia, jossa hallituksella on vapaat kädet ryhtyä mihin tahansa toimiin koronaviruksen pysäyttämiseksi heti kun hallitus katsoo jonkun toimen tarpeelliseksi ... Lue! - 27.1.

2021. Helmikuun 27.
... Ravintoloiden sulkeminen on sitten oma lukunsa. Hallituksen todellinen tahtotila, siis koko hallituksen pääministeri Sanna Marinin johdolla paljastuu myös jo aikaisemmin kirjoitetusta, jossa koko hallitus piiloutuu työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän selän taakse ja käyttää häntä mälsyytensä kilpenä.

”2021. Helmikuu. Sanna Marinin hallituksen coronan turvallisuus- ja Carunan varallisuus-ministeri Mika Lintilä: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”.
Hiukan lainausta tästä toisesta ministerin tehtävästä eilisen IL:n jutusta IS:n mukaan. Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantaina 19.2.2021. 06:35.

”KOTIMAA
IL: Ministeri Lintilä ei kannata THL:n tuoretta matkustussuositusta: ”Lappiin matkustaminen on yhä turvallista”
Matkailusta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoi Iltalehdelle, että THL:n suosituksesta huolimatta Uudeltamaalta voi matkustaa Lappiin.”

Ministeri Mika Lintilä kiteytti ajatuksensa jutun viimeisessä lauseessa näin:
”Ohjeita ei voi unohtaa silloin kun ylittää napapiirin.” Lue! - 27.1.

2021. Helmikuun viimeinen päivä.


Kuvatervehdys Jyväskylästä.

Jyväsjärven luistinrata on vilkkaassa käytössä. Ronja-kissa tarkkailee kirkkaassa auringonpaisteessa pihan tapahtumia. 28.2.

Keskustelu:
- Ja tuonkin
- Onko siinä joku sauvaluistelija tää vika on ihan kiva kun siellä näkyy siltakin
- Joo kaveri oli vuokrannut retkiluistimet niin siinä tulee sauvat mukana
- Hienoa!
Kuvat lähetti Erika N.
27.2.2021.
- 28.2.

Koronavuosi 2021. Vuodenkierto.
Tammikuu - Helmikuu
Jatkuu!

 

 

Koronavuosi 2021. Vuodenkierto.
Tammikuu - Helmikuu.
Täällä 1.1.2021 Auld Lang Syne Kuvasarja



29.12.2021. Nyt täytyy miettiä. Manne, Matti Pellonpää, Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982). Ajankohtainen ohje vieläkin. Kuva



Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, SDP vastaa
puheenjohtaja Sari Essayahin, KD kysymykseen soteaikataulun realistisuudesta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021. "Meidän pitää ymmärtää, että jos meillä olisi selkeästi ..." Kuvasarja



6.12.2021. Suomi voittaa aina. Kuva 2011
Ja Sotamaa leikkasi. Muisto 1944



Hallitus nyt maskissa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 2.12.2021. Kuvat


Lasten oikeuksien päivä 20.11.2021. Lapsen oikeuksien julistus Lue!



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. Sivulta http://www.nettisanomat.com/
2009/05/08/etusivu.htm
.


Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021. Lue!


Oravat kiitävät ylösalas nopeasti lumisessa tammessa aatonaattona 30.12. Kuva



Rustasta ruokaa siivekkäille tiistaina 28.12.2021 klo 12.00. Linnunpähkinät Auringonkukansiemen Talipallot.
Kuva ja kuitti



Hallitus maskissa 2:ssa eri aitiossa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021 puhemiehen molemmin puolin. Kuvat



Keskusta kysyy ja keskusta vastaa. Maskillinen edustaja Katri Kulmuni, Kesk. kysyy ja maskillinen ministeri Mika Lintilä, Kesk. vastaa eduskunnan kyselytunnilla Ylen suorassa lähetyksestä torstaina 02.12.2021. Kuvat


Hallitus maskitta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 18.11.2021. pl. ministerit Kiuru ja Sarkkinen.
Kuvat


Pääministeri Sanna Marin ja VHK huhtikuussa 2020 ja marraskuussa 2021. Lue!


Asunnotto-muudesta 2005 ja 2021. Lue!

2021. Joulukuu

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, SDP vastaa
puheenjohtaja Sari Essayahin, KD kysymykseen soteaikataulun realistisuudesta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021. "Meidän pitää ymmärtää, että jos meillä olisi selkeästi ..." Kuvasarja

Kuvat Ylen suorasta lähetyksestä torstaina 09.12.2021. 16:56 alkaen. Pertti Manninen.


Essayah: Aluevaalienäänestyksen alkuun on vain kuukausi aikaa. Täällä vedettiin keskeneräinen sote läpi ja hyvinvointialeet aloittavat.

Asiat ovat kuitenkin vielä hyvin kesken. Alueiden välillä on myös suuria eroja siinä, miten valmistelussa on edetty. Uudistus lisää varmasti hoivahenkilökunnan taakkaa, Emme tiedä, mitä koronan kanssa tuleman pitää. Ruuhkautunut terveydenhuolto voi ajautua kaaokseen. Onko teistä nyt soteaikataulu aidosti realistinen siltä kannalta, että emme samalla vaaranna koko terveydenhuoltoamme?

Kiuru: Tähän kysymykseen ja pelkoon voin sanoa, että pelkonne on jo toteutunut näiden vuosikymmenien varrella. Olisi pitänyt reagoida kestävyysvajeeseen jo paljon aikaisemmin. Olemme istuneet tässä salissa 10-15 vuotta tekemässä uudistusta. Meidän pitää ymmärtää, että jos meillä olisi selkeästi keskitytempi järjestelmä niin alueilla perus- ja erikoistason sairaanhoito olisi sulautettu. Järjestäjien osalta toimijoiden määrä on tärkeä kysymys. ...


Tähän
Olisi pitänyt reagoida
keskitytempi järjestelmä niin, että alueilla
Järjestäjien ja toimijoiden määrä on tärkeä kysymys. ...




Puhemies Antti Rinne ajoitti edustaja Sari Essayhahin kysymyksen niin viimetinkaan, että vastauksen loppu ja lisäkysymys eivät mahtuneet Ylen lähetykseen.

Kuvat Ylen suorasta lähetyksestä torstaina 09.12.2021. 16:56 alkaen. Pertti Manninen.

Lue myös! 2021. Kesäkuu

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) jää historiaan ministerinä, jonka vetovuorolla sote meni läpi.

Keskisuomalainen. Näkökulma. Erno Laisi. Torstaina 24.6.2021. "Kiuru teki sen, mihin muut eivät pystyneet." Lue!


Kaksi lukijan kommenttia.
"... Demari tai ei . Kiuru on tahtopoliitikko, joita Suomessa on vähän . Hyvä, että joku on. Soisi olla enemmänkin.
Sama Kiuru on ollut nähtävissä koronan hoidossa. Vähän kärjistäen voi sanoa, että ilman Kiurua koronalinjauksia meillä ohjaisivat Häkämies, Romakkaniemi, Pentikäinen ja Lahti."
"Kiuru kampitti edellisen hallituksen yrityksen erilaisilla viivytystempuilla. Kyllä ..."
Kaksi lukijan kommenttia.

15 vuoden urakka ohi! Historiallinen sote-uudistus on hyväksytty eduskunnassa. mtvuutiset.fi.

Kommentti: Juhannuksen ihme: sote syntyi - seuraavaksi soten tuhlaajapojan kähmäinen paluu. Kommentti. Seppo Varjus. is.fi
Lauri Nurmi. Näkökulma. Sote-uudistuksesta syötetään satua kansalle - se on tapa pelastaa kunnat ja paisuttaa poliittista rälssiä. iltalehti.fi

Tilaajille. Eniten sote-uudistuksessa yllätti se, miten vahvasti ideologia heilutti porosessia. hs/politiikka


Koonnut Pertti Manninen perjantaina 25.06.2021. Lue!
http://www.nettisanomat.com/2021/07/02/etusivu.html#lauantai20210626kuva

 

 

 


2021

Hallitus maskitta eduskunnan kyselytunnilla torstaina 18.11.2021. pl. ministerit Kiuru ja Sarkkinen. Kuvat


Lasten oikeuksien päivä 20.11.2021. Lapsen oikeuksien julistus Lue!


Pääministeri Sanna Marin ja VHK huhtikuussa 2020 ja marraskuussa 2021. Lue!

Asunnottomuudesta 2005 ja 2021. Lue!
Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021.
Lue!
Heinärallista lokaralliksi. 2011-2021. Lue!

Syyskuun 11. 1973. Santiago de Chile.
Lue!
Syyskuun 11. 2001. New York. Lue!

Marin ja korona."Hallitus käy tästä keskustelua huomenna." Osa6.
Kuvat

Lapsen oikeuksien julistus

Periaate 1

Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Lue kokonaan!

Marraskuu 2021.

Viikkosanomat. Huhtikuu 2020. Hallitus kriisissä. Pääministeri Marin ja ministeri Haatainen potkivat pellolle ihmishenkiä pelastaneen HVK:n johtaja Louneman. Lue!

http://viikkosanomat.fi/2020/04/11/2020-huhtikuu-hallitus-kriisissa-paaministeri-marin-ja-ministeri-haatainen-potkivat-pellolle-ihmishenkia-pelastaneen-hvkn-johtaja-louneman/


Yle. Marraskuu 2021.Pääministeri antoi pikapotkut huoltovarmuus- johtajalle, joka ei syyttäjien mielestä toiminut laittomasti.

Pirjo Auvinen
6.11. 16:06 • Päivitetty 7.11. 19:19 Kuluneet puolitoista vuotta ovat olleet koronan takia niin kiivaita, että pandemian ensi viikot tuntuvat kaukaisilta.
https://yle.fi/uutiset/3-12176208


Asunnottomuudesta 2005 ja 2021. Lue!
Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021.
Lue!
Heinärallista lokaralliksi. 2011-2021. Lue!
Syyskuun 11. 1973. Santiago de Chile. Lue!
Syyskuun 11. 2001. New York. Lue!
Marin ja korona."Hallitus käy tästä keskustelua huomenna." Osa6. Kuvat
Ensimmäinen lehti tasan 22 vuotta sitten. Kuvat!

Lokakuu 2021. Pääministeri Sanna Marin kahdessa kuvassa ohjeistettuna!


Kuvan tekstit:
23.11 4G 36 % Etusivulle

sukupolvi voi tehdä mitä huvittaa ja "kalkkikset" eivät sitä ymmärrä.

sannan mari 1h
Boho Filters tekijä: janmahavan
@nurminenilmari

Hei, boom- boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin

BOOMERi Benjamin

Katkaise virta
Käynnistä uudelleen
Kuvakaappaus

Pääministeri Sanna Marin (sd) puhui medialle EU:n huippukokouksessa Brysselissä perjantaina.

KUVA: JOHANNA GERON / AFP / LEHTIKUVA, SANNA MARININ INSTAGRAM

Lähde: is.fi. Kuvakaappaus: Nettisanomat. Pertti Manninen lauantaina 23.10.2021 23:11.


Asunnottomuudesta 2005 ja 2021. Lue!
Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021.
Lue!
Heinärallista lokaralliksi. 2011-2021. Lue!
Syyskuun 11. 1973. Santiago de Chile. Lue!
Syyskuun 11. 2001. New York. Lue!
Marin ja korona."Hallitus käy tästä keskustelua huomenna." Osa6. Kuvat
Ensimmäinen lehti tasan 22 vuotta sitten. Kuvat!

Asunnottomuudesta 2005 ja 2021.

24.08.2005 elokuun lauantaina klo 12:15.

Asunnottomuudesta 2005.
Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta.
Nainen:

No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
LUE!

24.08.2005 elokuun lauantaina klo 12:15. Kuva: "Ruskea perhonen keltaisessa kukassa harmaassa kivikossa kesän lämmössä."  Kuva:  Pertti Manninen. Helsinki, Ilmala, parinkymmenen metrin päässä asunnottomien majoista, jotka eivät kuitenkaan näy kulkuväylille. Sarjasta "Perhosia", tulossa!   Edellinen kuva!  Alempana: Toinen kuva.


Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021. Lue!
Heinärallista lokaralliksi. 2011-2021. Lue!
Syyskuun 11. 1973. Santiago de Chile. Lue!
Syyskuun 11. 2001. New York. Lue!
Marin ja korona."Hallitus käy tästä keskustelua huomenna." Osa6. Kuvat
Ensimmäinen lehti tasan 22 vuotta sitten. Kuvat!


Asunnottomuudesta 2005.

Etusivu maanantaina 17. lokakuuta 2005

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

“Nainen:
… oma kokemus on että kyllä niitä vastaan tulee tuolla kadulla aika usein joita mä tunnen joilla ei o yhtään niinku nukkumapaikkaa muuta kuin katu
Toimittaja:
Tällaisia ihmisiä jotka asuvat kadulla heitä on noin tuhat ja valtaosa on varmasti täällä pääkaupunkiseudulla tämä saattaa nyt kuulostaa tyhmältä kysymykseltä mutta miss he sitten nukkuvat
Nainen:
osa telttailee osa porttikongeissa ja suoraan kadulla ja jotkut on tuol joissakin suojaisis paikois tuol kaupungin laidoilla esimerkiksi joissakin puurakennelman alla niinkö mä yhden tiedän ja joissakin suomenlinnan tunneleissa tai
Toimittaja:
Sinä olet asunnoton mutta mikä sinun asumapaikkasi on
Nainen:
Niin minä olen yhteiskunnan kannalta asunnoton mutta itse minä en koe olevani asunnoton pikemminkin päinvastoin minullahan on mitä mainioin asunto
Toimittaja:
Reijo nyt en kuullut sinun sukunimeäsi mutta tervehditään tällä tavalla kari terve kysyn sellaisen asian kun olet juuri saanut asunnon itsellesi niin miten vaikea oli saada asunto olit alun perin asunnoton
Mies:
No siinä sai aika kovin tehdä töitä ennen kuin se alko avautua ennen kuin se alko avautumaan Toimittaja:
Mistä johtui että olit asunnoton käytitkö alkoholia tai ei ollut työpaikkaa voitko kertoa
Mies:
No avioerosta johtui
Toimittaja:
Kun asuntoa lähtee hakemaan niin siitä tulee varmasti sellainen olo olo itselle että mitä minä teen väärin kun minä en sitä asuntoa saa niin mistä se johtui että et saanut asuntoa mitä mitä sinä teit väärin jos sanotaan näin
Mies:
No siinä on niin mont siinä on niin monta tekijää etten mä niitä rupea sillä lailla mut sanon vain että yks on tosiaan tää helsingin kaupungin asuntojonossa on tosiaan hirviät jonot jonot mitä kautta mä yritin aluksi hakia ja sanon tosiaan siin saa tosiaan tehdä paljon töitä ja tulee tosiaan monta kertaa tunne että missä tulee tehtyy väärin
Toimittaja:
Kun asuntoa hakee yksityiseltä taholta niin miten he suhtautuu asunnottomaan asunnon hakijaan antaako kukaan asuntoa
Mies:
No ei kyllä kovin moni kovin mielellään ja sitten niinku just tossa yksityisellä puolella on mahdottoman korkeat ne vuokrat että se tuottaa monelle justiin asunnottomalle niinku sanotaan vaikeuksia ne korkeat vuokrat mitä niitten puolella on
Toimittaja:
Markku heino tämä helsingin elokolo on tällainen asunnottomien olohuone niin kai voitaisiin sanoa
Markku Heino:
No kyllä mutta on myös asunnon omistajia täällä meillä laidasta laitaan ja kadulla yöpyjiä käy silloin tällöin tai päivittäin meillä muutama ja tää on tällainen kansalaisten kohtaamispaikka missä voi lueskella päivän lehtiä nauttia virvokkeita edullista kahvia sit meillä on ilmainen aamupuuro ja suuren suosion saanut tämä nettihuone tuolla mitä kati johtaa ja hoitaa ja myös opettaa iäkkäämpiäkin ihmisiä käyttään tota mitä palveluja netistä saanu ja me ollaan niin että oltu vuodesta 2001 vapusta no joka vuoden jokaisena päivänä avoinna yhdeksästä viiteentoista
Toimittaja:
Kun täällä pyörii kaikenlaista ihmistä laidasta laitaan niin täällä varmasti näkee sen minkälainen se asunnoton ja minkälaisia tilanteita heillä sitten oikein on se on tällaisen meikäläisen jolla se asunto on niin vaikea varmasti ymmärtää miten vaikea sitä asuntoa on saada
Markku Heino:
niin no kyllä on asunnottomia mut sit mä sanon et on myös asunnontarvitsijoita mitkä asuu epätyydyttävissä olosuhteissa toisten nurkissa kiertelee ympäri kaupunkia siellä täällä toisten nurkissa ja kuitenkin he käyvät töissä ja eikä oo mitään semmost päihdeongelmaa että on henkilöitä mitkä on aivan ok-kondiksessa mut sitten on asunnottomia mitkä eilen just tuolla ruoholahden suunnalla näin romuauton missä kaks miestä nukkuu kello 18 iltapäivällä
Toimittaja:
Niin täällä pöydän vieressä on myös antti honkonen joka vastaa tällä kertaa tästä asunnottomien yöstä antti honkonen voidaanko asunnottomien yöllä parantaa tilannetta onko siitä apua
Antti Honkonen:
Jos oikein kyyninen on niin toteaa että asunnottomien yö- kansalaisliike ei ole voinut tehdä itseensä tarpeettomaksi ainakaan vielä mutta re reijonki tapaus osoittaa minun mielestä kun tunnen taustoja että julkisuus ja sen tässä tapauksessa sen pelko niin ehkä aiheutti ja vauhditti ratkaisuja että reijolle löyty nytten näppärä ratkaisu mutta laajemmassa mitassa tää on vakava yhteiskunnallinen kysymys suomen häpeäpilkku joka vaatii yhteiskunnan toimia ja tässä asunnottomien yö-kansalaisliikkeessä tulee nyt tänään nelisenkymmentä tilaisuutta eri puolilla suomea olemaan tään asian merkeissä valitettavasti ei kaikissa paikoissa mis on ongelmia mutta siellä missä on ollu halun lisäksi myös jonkinverran kykyä järjestää ja kaikenlaista toimijaa on niin asunnottomia kuin asunnon omaavia niin uskovaisia kuin uskonnottomia niin poliitikkoja kuin epäpoliitik epäpoliittisia ihmisiä eli tää on melkoisen laaja kansalaisliike vaikkakin on todella haastava ja vaikea asia
Toimittaja:

Kun suomi on muuten aika hyvä laittamaan näitä euroopan unionin direktiivejä asetuksia artikloja toteen täällä laitetaan kaikki tervan poistamiset sun muutkin niin miksei tätä asuntodirektiiviä siellähän on joku sellainen direktiivi joka antaa periaatteessa oikeuden kaikille asuntoon miksei sitä ole laitettu suomessa toteen
Antti Honkonen:
Eiköhän tää ole vain tämä teorian ja käytännön ristiriita että ajatellaan esimerkiksi espoossa ei oo minkäänlaista asunnottomien yöhön liittyvää tilaisuutta espoo on ainoa kaupunki kunta suomessa joka on asuntopoliittisessa strategiassaan määritelly uljaasti että poistamme asunnottomuuden espoosta mutta ketkä pikkusenkin tarkemmin tuntee espoon tilannetta niin tietää että monenlaista jonoa ja ongelmaa on eli tämä asia että tää asunnottomuus se on niin ihmiselle itselleen kuin myös yhteiskunnalle sellainen häpeätahra et siitä ei edes haluta puhua siksi on minusta todella hienoa että nimenomaan tänään maanantaina niin on isot valtakunnalliset lehdet merkittävällä tavalla kiinnittäneet huomiota tähän ja toivon mukaan myös muu julkisuus ja tavalliset kansalaiset miettii edes tänään tätä asiaa
Toimittaja:
Antti honkonen oletteko koskaan laskeneet mitenkä paljon maksaisi poistaa tuollainen asunnottomuusongelma eli että rakennettaisiin asuntoja niin paljon että ne riittäisivät kaikille onko sitä koskaan laskettu
Antti Honkonen:
Minä en ole matemaatikko minä olen vaan työtaktikko eli yritän organisoida asioita minusta riittää niin kauan kuin on asunnottomia omasta tai muista syistä johtuvia ihmisiä tullut asunnottomiks tai sanotaan että kodittomiks niinku katikin minusta virallisesti hän on asunnoton mutta on hyvin kodillinen ja ehkä yksi pääkaupunkiseudun ja suomen ja maailman onnellisimpia ihmisiä vaikka virallisesti ei ole asuntoa eli nämä on hyvin veteen piirrettyjä ja hikeen piirrettyjä viivoja
Toimittaja:
Niin kati tähän loppuun pitäs vielä kysyä että sinä olet tällä hetkellä varmaan sellainen asunnottomien mannekiini sinut tunnetaan tämän televisio-ohjelman joka eilen tuli teki sinua tutuksi aika paljon ja olet mukana näissä mutta luuletko että asunnottomuutta voidaan poistaa ja sinun kohdallasi tarvitseeko sitä edes poistaa
Nainen:
No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
Toimittaja:
Näin me jatkamme aamukahvin juontia täällä helsingin elokolossa toisella linjalla ja tuossa ainakin kuulin että olis ilmaista aamupuuroakin on tarjolla pitää varmasti tarttua siihen tilaisuuteen asunnottomien yö on siis tänään kahdeksatta kertaa alkaen ilta kuudelta ympäri suomea monella paikkakunnalla päättyen sitten huomisaamuun
Studitoimittaja:
Sieltä helsingin kalliosta lähetystä teki kari mäenpää
nyt vielä tähän ykkösaamun loppuun muutamia tämän aamun uutisia
irakin uusi perustuslaki näyttää menneen läpi lauantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä paikallisviranomaiset kertoivat uutistoimisto ap:lle että perustuslakia vastustavat sunniarabit eivät ole ilmeisesti innostaneet riittävästi kansalaisia äänestämään vastaan
kiinassa juhlitaan maan toisen miehitetyn avaruuslennon onnistumista viisi päivää maapalloa kiertänyt kapseli laskeutui sisämongoliaan myöhään illalla suomen aikaan avaruusmatkan tehneet kaksi taikonauttia ovat hyvässä kunnossa
turkin ulkoministeri abdullah gül vierailee tänään suomessa ulkoministeri gül ja vierailun isäntä erkki tuomioja keskustelevat muun muassa turkin eu-jäsenyysneuvotteluista vieras tapaa myös presidentti tarja halosen
ja ennen tuota säätä kerrotaan vielä nämä ykkösaamun osoitteet jotka kerroin jo hieman aikaisemmin eli juttuvinkkejä ja muuta palautetta voitte lähettää meille nettisivustomme kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen yle piste ykkösaamu at yle piste fi eli yle piste ykkösaamu at yle piste fi ilman öö:n pisteitä ja perinteisemmän postin kannattajille osoitteemme on ykkösaamu pl 3 00024 yleisradio ja ykkösaamua voi kuunnella internetissä osoitteessa w w w piste yle piste fi kautta radiouutiset näitä varmasti tullaan sitten tulevaisuudessakin aina silloin tällöin kertomaan niin saadaan tällainenkin linja avattua teidän kuuntelijoiden kanssa
nyt sitten säätietoihin maan etelä ja keskiosassa selkeää tai puolipilvistä ja poutaa oulun läänissä vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sadekuuroja illasta alkaen poutaa lapissa aluksi monin paikoin vesisadetta päivällä pohjoisesta alkaen selkeämpää ja enimmäkseen poutaa päivälämpötilat kolmesta yhdeksään astetta
ykkösaamu täällä yle radio yhdessä jälleen huomenna kahdeksan aamun peilin jälkeen kello 8.15 nyt aamua jatkaa kuuluttaja maaria seppänen
Kuuluttaja:
Ykkösaamun studiossa oli petri kejonen
täällä radio yhdessä kultakuumeessa tänään kello 15.10 aiheina ovat koulujen kuvataideopetus erityisesti miksi se ei kiinnosta poikia sekä onnimanni-palkinto joka jaetaan tänään haastateltavana on onnimanni palkittuja keskustelujen teemoina koulujen kulttuuri tehtävä
kultakuumeessa avautuu ikkuna myös intialaiseen kulttuuriin aiheesta on ilmestynyt uusi suomalaiskirja jonka tekijöitä on jukka mikkolan juontaman kultakuumeen haastattelussa tänään kello 15.10 suorana lähetyksenä ja toisena lähetyksenä kello 22.10
nyt kultaa ja hopeaa joka alkaa saggino rossinin musiikilla. …” (kirjoitetaan: Gioacchino Rossini 1792 - 1868).

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Nettisanomat, oikeinkuulemisvarauksin.

http://www.nettisanomat.com/
2005/10/17/etusivu.htm

Maanantaina 17. lokakuuta 2005. Etusivu. Toinen kuva.


24.08.2005 elokuun lauantaina klo 12:16. Kuva: "Ruusut kukkivat, marjat punertavat ja lehdet vihertävät, vaikka keltaistakin on jo hiukan tulossa. "  Kuva:  Pertti Manninen. Helsinki, Ilmala, parinkymmenen metrin päässä asunnottomien majoista, jotka eivät kuitenkaan näy kulkuväylille. Sarjasta "Ruusuja", tulossa!   Edellinen kuva! 

http://www.nettisanomat.com/
2005/10/17/etusivu.htm

Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021.

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.

Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa;

Sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.

Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella,

linnut laulain taivaan alla saattaa hänet iltasella unien kultalaan.

~ Aleksis Kivi ~



10.10.2005 maanantaina klo 07:21. Kuva: "Aleksis Kiven päivän aamuna päivän kiertoa onnellisesti odottaen, ja kunnioittaen". Pertti Manninen. Sarjasta "Suomalaisia", tulossa! Arkisto 2005.

http://www.nettisanomat.com/
2005/10/11/etusivu.htm


SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.


Suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.2021.


SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.



 

 

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) jää historiaan ministerinä, jonka vetovuorolla sote meni läpi.

Keskisuomalainen. Näkökulma. Erno Laisi. Torstaina 24.6.2021. "Kiuru teki sen, mihin muut eivät pystyneet." Lue!


"... Demari tai ei . Kiuru on tahtopoliitikko, joita Suomessa on vähän . Hyvä, että joku on. Soisi olla enemmänkin.
Sama Kiuru on ollut nähtävissä koronan hoidossa. Vähän kärjistäen voi sanoa, että ilman Kiurua koronalinjauksia meillä ohjaisivat Häkämies, Romakkaniemi, Pentikäinen ja Lahti."
"Kiuru kampitti edellisen hallituksen yrityksen erilaisilla viivytystempuilla. Kyllä ..."
Kaksi lukijan kommenttia.

15 vuoden urakka ohi! Historiallinen sote-uudistus on hyväksytty eduskunnassa. mtvuutiset.fi.

Kommentti: Juhannuksen ihme: sote syntyi - seuraavaksi soten tuhlaajapojan kähmäinen paluu. Kommentti. Seppo Varjus. is.fi
Lauri Nurmi. Näkökulma. Sote-uudistuksesta syötetään satua kansalle - se on tapa pelastaa kunnat ja paisuttaa poliittista rälssiä. iltalehti.fi

Tilaajille. Eniten sote-uudistuksessa yllätti se, miten vahvasti ideologia heilutti porosessia. hs/politiikka


Koonnut Pertti Manninen perjantaina 25.06.2021. Lue!



 

 

 

2021. Sunnuntai 6.6. UKK-muistoja.

"Kaikki syyt, jotka estävät meitä säännöllisesti liikkumasta. ovat tekosyitä." UKK

Pöydän kulmalta alkaa kuvanäyttely presidentti Urho Kekkosen vierailuista Peurungassa.

KUVASARJA

Peurungan yläaulassa lauantaina 5.6.2021 14:52-14:54. Pertti Manninen.

Naiset iltapäivälehtien etusivuilla viikonvaihteen lehdissä lauantaina 5.6 2021 15:09 tuntisen uinnin ja kahvikupposen jälkeen Peurungassa. Kuva: Pertti Manninen.

JATKUVAN TERVEYDEN JYLKYNKIVI
KORSUVELJET 1973

"Peurungan perustajat ovat pystytäneet tämän Jylkynkiven Peurungan toiminta-ajatuksen pysyväksi symboliksi omatoimisen ja säännöllisen liikunnan merkityksestä terveydelle ja sen vaalimiselle". KORSUVELJET

Peurungan edustalla lauantaina 5.6.2021 15:10. Kuva: Pertti Manninen.

KUVASARJA

Keskiviikko 2017-03-08 Naistenpäivä N:o 1926

JA SOTAMAA LEIKKASI.



ARKEA JA JUHLAA. JA SOTAMAA LEIKKASI.
Laukaa - Konnevesi Torstai 2.3.2017 Pasi Jaakkonen

"Rikhard Sotamaa leikkasi jatkosodan lopussa kymmenen vuorokautta yötä päivää ja teki työssään lähes ihmeitä."
Osa sairaalalotista ei kestänyt katsoa.Teki pahaa. Mies oli haavoittunut vaikeasti, kuten tapaukset kirjattiin taistelukertomuksiin ja sotapäiväkirjoihin. "
"Mitä vaikeasti ihan käytännössä tarkoitti, makasi nyt heidän edessään paareilla. Kranaatinheittimen sirpale oli repinyt vatsan, ja sen sisältö oli valahtanut ulos, Suolet olivat osin repeytyneet ja viistivät maata."

Ison kuvan teksti: "Kenttäsairaaloissa tehtiin vaativia leikkauksia ankaran paineen alla, ja lääkärit pelastivat kuoleman rajalla käyneitä miehiä. Kenttäsairaalat toimivat sopivissa rakennuksissa lähellä rintamaa, mutta kuitenkin yleensä vihollistykistön ulottumattomissa."

Laukaa - Konnevesi Torstai 2.3.2017 Pasi Jaakkonen.


Laukaassa käydessäni pistäydyin kirjastoon paikallislehteä lukemaan. Kertomus paikallisesta legendasta sai pysähtymään ja muistamaan senkin, kuinka isäni Erkki Manninen oli eturintamassa lääkintämiehenä näille haavoittuneille ensiapua antamassa ja sitten alkumatkan kuljettamassa näihin kenttäsairaaloihin.

Kyllä he sitoivat, jotta haavoittuneet jotenkin olisivat pysyneet koossa ja ehjinä. Paljoa isäni ei kertonut, mutta kuitenkin muistan yhden hiukan humoristisenkin tapauksen: "Älä niitä hyviä villahousuja leikkaa!"

Pertti Manninen keskiviikkona 08.03.2017.
Kuvat torstaina 02.03.2017.

Laukaa-Konnevesi- lehden koko aukeama numerossa
http://www.nettisanomat.com/2017/03/08/etusivu.html
Artikkelin tekstit täällä

2021. Lauantai 5.6.
"Ei vaivatta säilynyt vapaus, ei tuskatta täyttynyt lupaus."

Talvisodalla turvattiin itsenäisyys.
Jatkosota oli maailmansodan sivunäyttämö.
Nuorten miesten sota Lapissa.

KUVASARJA

Korsuveljesten kuntosäätiö aloitteentekijänä.
Ajatus kuntoutuslaitoksesta kehittyi.
Presidentti Kekkonen Peurungan tukijaksi.

Liikuntakupoli sai valtakunnallista huomiota.
Veteraanikuntoutuksen pioneeri.
Liikunnallinen matkailuyritys.

"Ei vaivatta säilynyt vapaus, ei tuskatta täyttynyt lupaus."
Kuvat Peurungan yläaulan näyttelytilan vitriineistä perjantaina 05.06.2021 klo 14:50 uimahallin ja kuntosalien kupeessa. Pertti Manninen.

Pöydän kulmalta alkaa kuvanäyttely presidentti Urho Kekkosen vierailuista Peurungassa. Katso!

"Kaikki syyt, jotka estävät meitä säännöllisesti liikkumasta. ovat tekosyitä." UKK
Kuva: Pertti Manninen perjantaina 05.06.2021.

KUVASARJA

Kiitollisuus

Kiitos sulle, Jumalani
armostasi kaikesta,
jota elinaikanani
olen saanut tuntea.

Kiitos sulle kirkkahista,
keväisistä päivistä.
Kiitos myöskin rakkahista,
syksyn synkistä hetkistä.

Kiitos, että rukoukset
monet, monet kuulit sä.
Kiitos, että pyynnöt toiset
eivät saaneet täyttyä.
Virren 341 alkusäkeet

(57) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





 

 

 

 

2021. Lauantai 29.5. Aikoja.

Keskiaika ja Nykyaika syleilevät toisiaan. LUE



Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! Lue!
http://www.nettisanomat.com/2008/05/10/etusivu.htm
LUE!

 

Ymmärrys

Eino Leino, Aurinkolaulu

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 


 

 

 

"Mahdotonta käytännössä ihmisille ..." Antti Rinne.
TV-nytt keskiviikkona 31.03.2021 19:31. "Det är i praktiken omöjligt för människor - " Kuva: Pertti Manninen tv-kuvasta. Kuvasarja.

2021. Maaliskuu.
Kauppalehti kiteyttää ongelman ytimen Marinin hallituksen koronastrategiassa. Lue!



Pääministeri Sanna Marin ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä eduskunnassa huhtikuussa 2020 ilman maskeja. Lue!
Kuvan rajaus Pertti Manninen.


2021. Maaliskuu. Kansalaisten on hyvä muistaa, että Sauli Niinistö esitti vaalien siirtämistä Suomen EU-puheenjohtajuuden varjolla. Kaksi arkistokirjoitusta. Lue!

2021. Helmikuu. Korona. Toimet. Hallituksen jahkailu jatkuu näyttävistä esiintymisistä huolimatta. Lue!

2021. Helmikuun 21.
Pääkirjoitus.
On edesvastuutonta järjestää valtakunnalliset vaalit, kun rokotuskattavuus on hyvin pieni. Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Koronantorjunta. Jokainen hukattu päivä on liikaa. Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin? Lue!

Vuosi sitten. 2020. Maaliskuu. Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia keskiviikkoiltana 11.03.2020 kello 22.00 - 24.00. Lue!

Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!

Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

SIVUSTOLUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


 

 

 

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA


"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen 28.7.2011.


Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 
2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 


 

 

 

 

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue!

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan.
KESÄLLÄ - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - MARRASKUU. POSTI. SALMÉN.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue!





2017- 2018

 

2017. Saamelaisten kansallispäivä. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Mielipidekirjoitus. LUE!


2018. Saamelaisilla syvä epäluottamus valtiovaltaan totuus- ja sovintokomission muodostamisessa.
"... Ja on myös tärkeää näyttää, että emme suostu uhreiksi. ... Epäluottamus nousi esiin myös täysistunnon puheenvuoroissa. ... Myös nuorilla saamelaisilla on epäilyksensä ... Kysymykseen rehellisyydestä valtiosihteeri vastaa näin. ...
Kuvasarja


Anne Nuorgam






Paula Lehtomäki




2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 

2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/011/etusivu.htm#otekuva
 

2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

2009

 

10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Nro 1000.
Asianajajan tekaistu kirje
Kevan ex-Kauppinen paranteli joitain kuitteja, poliisi tutkii. Toisenlainen stoori on siinä kun Nettisanomat tuomittiin aikoinaan asianajajan kunnianloukkaamisesta, kun lehti oli käyttänyt ilmaisua ”(poistettu 14.12.2015)”. Toistettakoon siis että Nettisanomat ja sen päätoimittaja tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin, joten oikeuden mukaan (poistettu 24.02.2016).

Sama oikeus oli myös sitä mieltä, että asianajaja oli pyytänyt loukkaavien kirjoitusten poistamista ja koska lainvoimaisessa päätöksessä näin todetaan, niin on sitten pyytänyt. Oikeasti ei näin ole tapahtunut, esitetyt asiakirjat eivät tukeneet tätä. Vain asianajajan valehtelu ja esitutkijoiden ja syyttäjän harhaanjohtaminen johti oikeuden tähän tulokseen.

Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky, esitti myös esitutkintapyynnössään tekaistun kirjeen, josta sai käsityksen että hän olisi sen lähettänyt. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, tarkkaan katsoen kirje oli allekirjoittamaton ja mitään varmuutta milloin se oli kirjoitettu ei ole, se on siis tekaistu.

Kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen kiinnitti siihen huomiota. linkki, mutta kirjettä ei käsitelty koska se ei tullut mukaan enää varsinaiseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Lue! Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. http://www.12.fi/lakisanomat/
2007/10/24/etusivu.htm


Lue! Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös. http://www.nettisanomat.com/
2008/06/06/etusivu.htm
#vaitepaatos


Pertti Manninen, Nettisanomat klo 13:40 perjantaina 2009-07-17. Peurunka, bussille kiiruhtaen.


http://www.nettisanomat.com/
2009/07/17/etusivu.htm

 

2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

05.02.2021 (90 kpl)


SANOMAKONSERNI - 2022/01/05 - N:o 2445 - Presidentin ja pääministerin puheiden huomio. - Linkkejä hakuihin: Niinistö/Marin Venäjä Nato - Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toistaa puheensa keskeiset osat. - Presidentti ja pääministeri puheissaan Natosta. 1.1.2022 ja 31.12.2021. Sauli Niinistö, Sanna Marin. - Rauhallista vuotta 2022! Muista rokotus! - Kuvasarja koronarokotuksesta.- Kuva. Oravat kisailevat tammessa 30.12. - "Nyt täytyy miettiä." Kuva. - Manne, Matti Pellonpää, mietteliäänä. - Rustasta ruokaa siivekkäille. Kuva ja kuitti. - Koronavuosi 2021. Katsaus. Tammikuu - Helmikuu. - Tsunami 17 vuotta sitten. - Kuva. Oi niitä aikoja ... Kaupunkikuusi Jalavatiellä jouluaattona 24.12.2005, - Oi niitä aikoja ... 22.12.2005, otsikoita 5 vuotta sitten. - Rauhallista Joulua! - 20 vuotta sitten. George Harrison, Something. - Sorvolan talossa 1957. Kuvat. - 20.12.2001 etusivu. - Joulukuussa 2021 Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, SDP vastaa puheenjohtaja Sari Essayahin, KD kysymykseen. Kuvasarja. - Viikkosanomat. Huhtikuu 2020. Pääministeri Marin ja ministeri Haatainen. - Pääministeri Sanna Marin kahdessa kuvassa. - Asunnottomuudesta 2005 ja 2021. Nainen: No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua ... - Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021. Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa ... - SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. - Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) jää historiaan. - Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Asianajajan tekaistu kirje. Pekka Mononen - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Keskiviikko 5.1.2022. - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -
N:o 2445 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sivu 2022-01-05, nettiin 2022-01-05 10:12, linkkejä 2022-01-05.

2021. Etusivut

 

 

Takasisulla:
2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?

Ja muita vanhempia kirjoituksia ja kuvia!

Takasivulle!


 

 

Sivun alkuun!

 

Niinistö ja Stoltenberg kättelevät Suomen ja Naton lippujen ympäröiminä
Presidentti Sauli Niinistö ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vaihtavat näkemyksiä turvallisuusympäristön kehityksestä. Kuva: Nato
Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (18.03.2021 -31.01.2022) nettiin maanantaina 07.02.2022.